torstai 29. marraskuuta 2012

Öfver Masmästare Relationer, osa 1




Kannet ja nide irti toisistaan

Öfver Masmästare Relationer 1829-1866

Kyseinen opus on tilikirja ja sisältää tilejä ja sen myötä erilaatuisia papereita aikaväliltä 1829-1866.

Kannet olivat irti, nide repsotti, sivuissa oli repeämiä ja jokunen ehkä jopa irti. Etukannen alanurkka puuttui kokonaan ja ylivetopaperit olivat kuluneet joka syrjästään.

(Pitää varmaan lisätä kuva jossa peruskirjan poikkileikkaus ja eri osat selitettynä! Laitan korvan taakse ja koitan muistaa.)

 Sidos purettiin, selkäkilpi ja muu selässä oleva informaatio, ylivetopaperit ja ylimmässä kuvassa näkyvät nyörit otettiin talteen. 

Kirja oli sidottu bindeille, lempparitekniikkani =)



Ja sitten...tadaa! Sivut pestiin. Tästähän oli jo aiemmin puhetta. Tämän teoksen kohdalla pesu tehtiin koska osa sivuista oli hyvin happamoitunutta, mutta jos joudutaan pesemään osa, niin sitten on parempi pestä kaikki. Ainakin tässä tapauksessa, kun siitä ei ole mm. haittaa merkintäaineille ja parantaahan se kuitenkin kaikkien paperien käytöstä.

Kannet pesin myös, tai no tarkemmin oikeastaan irrotin vanhat ylivetopaperit pesukäsittelyn avulla. Pahvihan meni aivan muusiksi, mutta paperit irtosivat oikein nätisti.


Työvaihekuvia ja lyhyitä selostuksia


Kylpy käynnissä
 Siinä nyt sitten osa sivuista on, pesussa. Vesi on kädenlämpöistä ja siihen on lisätty hieman metyyliselluloosaa. Kyseessä ei tässä kuvassa taida olla ensimmäinen pesuvesi kun se ei kerran ole tuon keltaisempaa. Pesusta paperiarkit nostetaan Hollytex-tukimateriaalin välissä ja suihkutetaan (huuhtelu) vielä kevyesti ja laitetaan ilmakuivumaan ritilätelineille Hollytex-arkin päällä. Sillä nämä arkit tullaan vielä paikkaamaan, joten prässäys tulee vasta paikkausten jälkeen.

Ensimmäinen pisto!

Paikkauksesta ja prässäyksestä ei ole nyt tarjolla kuvia, mutta niitä projekteja kyllä tulee lisää, joten myöhemmin sitten siitä.

Paikkauksien ja prässäyksien jälkeen oli edessä vielä arkkien järjestyksen säätäminen, oikeiden vihkojen kasaaminen ja ompelun aloittamisen valmistelu.

Ompelu suoritettiin sidontakehässä johon bindinarut kiristetään oikealla etäisyydelle toisistaan sekä sopivalle kireydelle ja sitten vaan suihkitaan neulalla vihkojen keskeltä bindinarun vierestä ulos, ympäri, takaisin sisään ja seuraavaan bindiin. Päissä tehtiin tavallinen ommel ja lukituspisto ja seuraavaan vihkoon.

(Vihko koostuu yleensä 4-6 taitetusta arkista, raamatuissa saattaa olla enemmänkin, sillä paperi on yleensä ohuempaa eikä näin ollen muodosta liian paksuja klunsseja selkään jos ommeltu isommalla arkkimäärällä).

Siinä se on, yksi bindi poseeraa!
Ai kun tuli nätti. Unohdin muuten mainita, että tehtiin etulehdet kirjan alkuun ja loppuun, se on tuo kerman keltainen vihko tuossa kuvan päälimmäisenä ja alimmaisena. Muut paperit ovat alkuperäisiä.

Sitten hapsuteltiin bindinarujen päitä, liimattiin selkää eläinliimalla, liimattiin selkään harsoa, valmisteltiin kansipahvit, ohennettiin nahkaa selkään ja kulmiin, tehtiin nahkakulmat valmiiksi, etsittiin sopivaa ylivetopaperia kansiin, kuivateltiin ja prässäiltiin ja hakattiin vasaralla, sitä kutsutaan muuten hienosti "taipeen lyömiseksi".

(Taipeen lyöminen on taas niin "oma tieteenalansa", että siitä voi tehdä kokonaan oman blogipäivityksen joskus, lisää tavaraa korvan taakse.)

Toimenpiteitä oli varmaankin paljon muitakin, kun nyt äkkiseltään muistelen. Kuviakin on rutkasti lisää. Ja kuten postauksen otsikko antaa ymmärtää, on tämä teksti osa 1, joten tähän kohtaan tulee ärsyttävä cliffhanger ja jäätte mielenkiinnolla (ehkä?) odottamaan      miten tarina jatkui.

Sen verran vielä, että tein tuon kyseisen opuksen viime keväänä työharjoittelussani Kansallisarkiston konservoinnissa. Tai no, tuon sitomisen tein elokuussa kesälomien lopussa, kun en kaikilta kiireiltäni tuota ehtinyt työharjotteluaikana tehdä valmiiksi. Sivujen pesut, paikkaukset ja prässäykset ja järjestelyt oli keväällä valmiit, elokuussa tein sitten loput.

Ja vielä yksi juttu ihan muusta. Kuka hiivatti on muuten keksinyt sen julkisten tilojen vessapaperitelineen missä se paperi nyitään yksittäisinä ryppyisinä arkkeina keskeltä sitä tellinkiä. Ärsyttävää sanoisin. Ei minulla muuta tällä kertaa.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Gelatiinia ja nukkekotileikkejä

Työn alla grafiikanvedos joka on aikanaan leikattu jostain kirjasta, kahdessa kappaleessa ja väritetty guassilla. Työ pitäisi pestä, mutta sekä punainen, että musta väri liukenevat iloisesti veteen. Kyseiset värit kiinnitetään sitten 5%:lla gelatiiniliuoksella kerroksittain, niin, että tänään levitettiin kevyesti siveltimellä ensimmäinen kerros. Huomenna ennen kotiinlähtöä toinen kerros ja mahdollinen kolmas kerros vielä perjantaina ennen kotiinlähtöä. Sitten työ saisi tasaantua ainakin viikon verran ennen pesua. Joten kyseinen projekti etenee pienin piipertävin askelin. Ei hätää, sillä pesun jälkeen on vain osien tarkka yhdistäminen taustaamalla työ japaninpaperilla ja kehystäminen uudelleen.

Kysymyksiä varmaankin heräsi, ainakin paperin pesun osalta. Kyllä, papereita voi pestä, onhan nenäliinojen pesu housuntaskussa pesukoneessa lähes kaikille tuttua. Sen kaikki ovat varmaan myös huomannut olevan jokseenkin haitallista paperille. Mepä pestäänkin paperia hellävaraisesti esimerksi kelluttamalla. Jep, samaa mieltä, tuskin se paljoa mitään puhdistaa ja kyllähän se tuppaa uppoamaan sitten kun se on kastunut. Alipaineinen imupöytä on myös hyvä vaihtoehto jos paperi itsessään on niin haurasta ettei sen voi antaa vaan lillua vedessä. Mutta on myös paljon papereita jotka voi iloisesti upottaa veteen. Toki tässä yhteydessä käytetään tukimateriaalia, eikä sitä märkää paperia nosteta altaasta yhdestä kulmasta roikottaen.

Kovin usein varsinaisessa pesutapahtumassa ei huomaa mitään ihmeellistä, korkeintaan sen, että jokin väri olikin liukoinen ja nyt peseytynyt työstä pois. Tai koko värikerros kelluu altaan pinnalla. Näitä onneksi tapahtuu harvoin, sillä tarkat tutkimukset on tehtävä ennen pesutapahtumaa. Varsinaisesti pesu auttaa paperin happamuuden poistossa, sillä kovin happamat paperit ovat hauraita ja pesun yhteydessä kirkas vesi muuttuu pahimmoillaan suoraan sanottuna kusenkeltaiseksi. Pesun jälkeen kun paperi on kuivattu, yleensä prässissä imupapereiden tai huopien välissä, huomaa selkeän eron paperin käyttäytymisessä, siitä on tullut notkeampi. Pesuveteen voi lisätä hiukan metyyliselluloosaa korvaamaan paperista ikääntyessä poistunutta selluloosaa.

No siinä oli taas rutkasti tietoa. Ehkä hiukan kevyempi aihe vielä toiseksi.

Nukkekoti. Tarkemmin sanottuna nukkekotikirja. Ikuisuusprojekti joka nyt piakkoin saavuttanee vihdoinkin päätöksen. Kirjan selkä on täysin sökö ja rakennan sen kokonaan uusiksi. Usein konservoinnissa pyritään välttämään näinkin radikaaleja toimenpiteitä, mutta kirja halutaan käyttöön ja se vaan ei tule pysymään kasassa ilman selän uudelleenrakennusta. (Kirjakonservointi on tavallaan ihan oma alueensa muusta paperikonservoinnista, tästä olen laatimassa tutkielmaa erään kurssin tiimoilta.)

Hauskaa oli se, että halkaistuani yhden sivun korjaustoimenpiteiden takia, välistä löytyi kahdet jalat, tai yksi jalkapari ja yksi vasen jalka. Kyseessä on tietenkin paperinukkien jalat. Ne löytyivät itse asiassa "eteisen portaiden alta", sillä kyseisellä sivulla oli nukkekodin eteinen.

Omistajalle lähetettäneen tieto, että tarvitsemme Estelin ja Maxin takaisin ortopedisiin toimenpiteisiin. Maxille oli aiemmin tehty kokonaan uudet jalat löytyneen mallin mukaan, mutta nyt toinen proteesi poistetaan ja palautetaan alkuperäinen vasen jalka mustan kengän kanssa. Estel parka on kulkenut tyngillään tähän asti, mutta nyt omat jalat voidaan asemoida paikoilleen.

Viimeinen mysteeri tällä erää on se, että portaiden alta löytyi vielä yksi pieni osa joka näyttää sateenvarjon kahvalta, mutta sateenvarjoa itseään ei löytynyt, onneksi tuli talvi ja lumisateet niin sateenvarjoa ei tarvita.





tiistai 27. marraskuuta 2012

Tämä olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten

Eli aloittaa blogi koskien opintojani paperin jännittävässä maailmassa. Paljon on siis kerrottavaa ja takaumia tulee varmasti olemaan. En ole aina maailman reippain päivittäjä, mutta yritetään.

Aloitetaan kevyesti, ilman pitkiä luentoja paperin valmistusprosesseista tai arkistomateriaalin konservoinnista. Aloitan askartelemisesta, sillä viimeaikoina olen ollut kovin askartelevainen. Jos sinulta puuttuu jääkaappimagneetteja, ota yhteyttä, minulla on niitä rutkasti (ihan myytäväksi asti, tarkoituksella), (*edit. Jos haluat omasta mistä tahansa kuvastasi magneetin, lähetä kuva niin tuunaan). Leikkelen sopivia (joskus myös sopimattomiakin) kuvia lehdistä, esitteistä, korteista, mistä milloinkin. Sitten kaivan kaapeistani pahvia (ja sitä minulla riittää, eri kokoisia paloja eri paksuuksia) ja mitoitan kullekin leikkaamalleni kuvalle sopivan pahvin. Levitän siihen asiantuntevasti juuri sopivalla siveltimellä ehtaa kirjansidonnassa käytettyä liimaa (jopa askartelu pitää tehdä pro-menetelmin) ja asetan pahvin juuri sopivaan kohtaan kuvan taustapuolelle (kohdistaminen on huippuhelppoa kun katsoo valoa vasten ja pahvia voi hieman liu'uttaa asemoinnin aikana ideaaliin kohtaan).

Ihanne on tietysti se, että kuvassa on marginaalia joka voidaan oikeaoppisesti taittaa pahvin taustapuolelle. Siis tietenkin niin, että kulmat on leikattu 45 asteen kulmassa pahvin paksuuden etäisyydeltä pahvin kulmasta (pitäisi olla kuvasarja, selittäminen ei ole helppoa) jotta marginaalit taittuvat nätisti ja tekevät siistit kulmat. Sitten taustapuoli vielä taustataan jollain paperilla joka ei anna taitosten kauheasti kuultaa läpi (viimeisteltyä estetiikkaa hyvät ihmiset!).

Jos kuva on sanomalehdestä tai muuten huonompilaatuista paperia, aikakausilehtien hurjan kiiltävät ja tehokkaasti kalanteroidut pinnat pärjäävät hyvin ilmankin, otan tietenkin jääkaapistani pienen pilttipurkin jossa on juuri sopiva, noin 1,5-2%:nen liuos metyyliselluloosaa (pitkäkuituinen MC3000). Tällä suoritan huonompilaatuiseen paperiin kevyen pintaliimauksen tuomaan sille hiukan enemmän ikääntymiskestoa. Pintaliimauksen voisi tehdä ihan hyvin myös esimerkiksi gelatiinilla (tuttavallisemmin myös liivate käy), mutta gelatiini on siitä tylsä aine, että se pitää valmistaa vesihauteessa, ei saa olla liian lämmintä ja jäähtyessään taas kiinteytyy. Metyyliselluloosa taas säilyy pitkiäkin aikoja suljetussa astiassa jääkaapissa ja on heti käyttövalmista.

No niin, nyt on siis kuva liimattu, taitettu, taustattu ja pintaliimattu. Sitten otetaan ihan tavallista puuliimaa ja magneetti. Laitetaan hiukan liimaa magneettiin ja töräytetään se sopivaan kohtaan taustan puolelle. Annetaan kuivua, pienen painon alla jopa. (Varoituksen sana, kun asetat jotain painoksi päälle: juuri liimattu magneetti mielellään liukuu pitkin taustaa ja sijainti ei ole enää se optimaali mihin sen pedanttisesti olit asettanut ja taustalla on sitten kohta kiiltävä, kuivunut liimajälki. Se riski on vaan otettava askartelussa!)

Nyt pitäisi myös olla esittää havainnollistavia kuvia magneettiläjistä, mutta en jaksa kaivaa kameraa ja alkaa hifistelemään. Kuvia ehkä sitten myöhemmin.

Tämä siis oli kevyt aloitus paperin kiehtovaan maailmaan, askartelun ehdoilla.