Koodinimi Cod.65/1 osa 2

Kuva otsikolla "kuinkas sitten kävikään".

Ja hyvinhän siinä kävi, ainakin tällä hetkellä, jotta siinä se nyt sitten on, se mikä oli ihan kauhee kolo (katsokaa edellinen teksti jos, ette tiedä mistä kyse).Tein siitä samanlaisen kun vasemmalla vieressä, sillä kannet on ollut tuolta ulkosyrjältään pyöristetyt. Tosin nahka ei enää ota kiinni puuhun samoin kuin ennen. Mutta nyt oli tärkeintä saada täytettyä puuttuvat kolot ja vahvistettua hauras materiaali niiltä osin kun se oli mahdollista.

Tänään huomasin, että pitää pieni täyttö tehdä myös takakanteen, siellä on pientä vajetta myös.

Huomasin myös, etten sitten ole ottanut useampaa kuvaa tuosta paikatusta alueesta, niinkuin esimerkiksi koko alueesta. No aina ei voi voittaa.

Perjantaina kokkailin sitten pergamenttiliimaa (mm. tuolta löytyy pikaohje: http://chestofbooks.com/food/recipes/Cooking/How-To-Make-Glue.html#.UWxDGoJqxe4) jolla liimasin sen irrallaan olevan etulehden lärpäkkeen paikalleen. Levitin liiman enimmäkseen siihen puuosaan, välttääkseni kosteutta tuossa pergamentissa. Annoin liiman hetken kuivahtaa jolloin siitä tuli mukavan tahmea ja sitten painoin pergamentin kiinni, päälle polyesteriverkkokangas (tuotenimi esim. Hollytex, itse sanon tuttavallisesti ihan vaan holly) ja vielä imupaperi ja sitten hiekkapusseja painoksi. Se polyesteriverkkokangas on sellaista materiaalia, että päästää kosteuden läpi, mutta ei yleisesti ottaen tartu oikeastaan mihinkään kiinni. Vaikka olenkin siihen jonkin kerran mm. metyyliselluloosan saanut jämähtämään. Ja se imupaperi ihan siltä varalta, että jokin kohta olisi kuitenkin kovin kostea, niin se imeytyy siihen imupaperiin eikä jää muhimaan hiekkapussien alle ja leviä siinä pergamentissa.


Eipä nyt tähän hätään muuta sitten.

Koodinimi Cod.65/1

Viime bloggauksessa esittelin Paraloid ja eläinliima-kokeiluja. Ne etenivät siihen malliin, että eläinliimapalanen oli aivan hitusen aavistuksen kärpäsenpierun verran kestävämpi. Joten ohjaajani Dr. Engel sanoi, että sitä sitten. No mielestäni tuo testihän ei ollut aivan täydellinen, Paraloidin määrä oisi voinut olla hiukan suurempi liuoksessa ja se olisi varmaan heti vaikuttanut. Tosin Dr. Engel oli jo alussa sitä mieltä, että käytetään eläinliimaa kun Paraloidin liukeneminen Butanol-1:een ei meinannut onnistua. Johtuiko tämä siitä, että hänellä ei ole aineesta lainkaan kokemusta? No ei ole minullakaan, mutta olisin mielelläni perehtynyt vielä asiaan.

Tämäkin asia on sellainen mistä voisi puhua ja väitellä ikuisuuden, laitetaanko tähän nyt sitten eläinliimaa, jota on käytetty kautta aikojen, mutta joka on ötököiden suurta herkkua, vaiko keinotekoista ainetta joka on monessa yhteydessä erittäin hyväksi havaittu ja sen ikääntymisominaisuudet ovat todella hyvät. Vaikkakin liikkuu huhuja itsesyttyneistä ikoneista jotka oli käsitelty asetoniin liuotetulla Paraloidilla (mutta se lienee asetonin vika ennemin kuin Paraloidin?). No joka tapauksessa, me päädyimme eläinliimaan.

Worm attack in 16th century book. Wooden cover very fragile in the inner edge.

Tässäpä kuva kannen puolelta, reikiä niin maan vimmatusti ja nahan alla puussa sitten kujaa jos jonkinlaista.

Ja tältähän se sitten näyttää sisäpuolelta, se vankka puulevy.

Well, what can you say, a total mess after the worms and also squeezing from the middle where the damages are worst.

Injecting ethanol to wood through wormholes.

Ruiskun avulla injektoin puuhun ensin hieman etanolia ja sitten eläinliimaa. Etanoli avaa reitin eläinliimalle, muuten se vain muodostaisi helmen ja imeytyisi hitaasti. Näin eläinliiman saa kulkemaan syvemmälle huokoiseen madonsyömään puuhun.

Koska ulkokannen puolelle ei pääse kovin helposti tuolta sisäpuolelta, injektoin ensin reikien kautta ulkopuolelta. Monessa kohtaa neula upposi puuhun (tietenkin kannen suuntaisesti, ei pystysuoraan kohti) kuin kuuma veitsi voihin, paljastaen erittäin hyvin syötyjä kohtia.

Injecting animal glue as far into the wood as it goes.

Sisäpuolelta injektoin myös ja liimaa koetin saada kulkemaan niin pitkälle kuin huonoa, haurasta ja huokoista puuta riitti. Tämän jälkeen annoin kohteen kuivua ihan rauhassa ennen seuraavaa vaihetta.

Seuraava vaihe on sitten puuttuvien kohtien täydentäminen. Sekin on aihe josta voidaan puhua viikkokausia ja vääntää kättä, mutta tämän kohdalla nyt puuttuvat alueet täydennetään.

Eniten puuttui niistä kohdista mistä voi kuvitella henkilän ottavan tiukasti kiinni kirjaa hyllystä ottaessaan, nimittäin keskivaiheilta. Ylä- ja alareunassa oli jokseenkin niin pitkälle kansimateriaalia jäljellä kuin pitääkin, keskellä olikin sitten ihan toinen tilanne. Joka tapauksessa konservoinnin jälkeen on ohjeistettava kohteen omistajaa, että mielummin muualta kiinni kuin tuosta, sillä ei tämä konsolidointi ja täyttöratkaisu ole mikään ihmepelastus, mutta tilanne tulee olemaan hieman parempi.

Well equipped is almost ready. Woodpieces, sawdust, animalglue and tools.

Ensin kerätään kaikki tarpeellinen pöydälle. Vasemmalla on uusia puupalasia jos keskellä olevat alkuperäiset loppuvat. Oikeanpuoleisimpaan tulee kohta sahajauhoa ja eläinliimaa.

Lasipurkissa, joka on lasipurkissa, on eläinliimaa, se pidetään kuumassa vesihauteessa jotta pysyy juoksevana. Sitten on lempparityövälineeni, eli hammaslääkärin rapsutin, sutiparin vieressä ylävasemmalla. Siinäpä ne tärkeimmät sitten onkin. Ruiskuja tullaan myös vielä tarvitsemaan.

Adding glue in the middle, let it moist the sawdust and mix.

Kaikki varmaankin osaa sotkea sahajauhoa ja liimaa keskenään, mutta laitan tähän nyt kuitenkin hienon kuvan kuinka se tehdään helposti. Toki jokaisella on varmaankin omat kikkansa, mutta helpoiten pääsee kun tekee kolon keskelle sahajauhoa ja sitten lisää liimaa. Liima imeytyy ulospäin sahajauhoon ja kun kaikki on imeytynyt, sekoitetaan ja lisätään hiukan liimaa vielä jotta siitä saadaan helposti työstettävää.

Myös kun pigmenttiä sekoitetaan sideaineeseen ennen hiertämistä, tekniikka on sama. Mutta sillä ei nyt ole mitään tekemistä tämän kirjan kanssa, piti vain kirjoittaa jotain lisää, ettei jäisi ärsyttävää tekstitöntä koloa tähän.

Tässä on se pahin kohta, tavaraa puuttuu oikein urakalla ja sekin mitä on, on hyvin syötyä ja erittäin haurasta. Tämän täyttöön tarvitaan tuon tahnan lisäksi niitä pieniä puunpalasia, alkuperäisiä niin pitkälle kuin riittää.

The biggest gap is going to be filled with the paste and original pieces layer by layer, letting it a little bit dry in between.

Eräänlaisella muurausmetodilla mennään, ensin vähän tahnaa ja sitten täyttöpalaa ja kohta taas tahnaa jne. Täyttöpaloja käytetään siksi, ettei paikatusta alueesta tule liian tiivis paikkaamattomaan nähden. Vähän niinkuin paperia paikatessakin, paikan tulee olla ohuempaa materiaalia kuin alkuperäisen, jotta jos jännitteitä syntyy tai samassa kohtaa on yhä repeämisen vaara, se paikka repeää eikä paikan vierestä.

Adding paste into holes and other missing areas with a dentist tool, which is my favorite tool of all my tools in conservation.

Hammaslääkärin työkalulla sitten ujuttelen liima-sahajauhomassaa tarvittaviin koloihin ja aukkopaikkoihin. Ihan joka koloon sitä ei tulla laittamaan, pääasia on, että isoimmat alueet saadaan täytettyä. Pelkkään reikään massaa ei siis laiteta, mutta nekin alueet kovettuvat injektoidulla eläinliimalla.
Tässä sitten pinseteillä tuupataan minimaalisen pientä alkuperäistä puupalaa kolon täytteeksi. Ne eivät todellakaan tule olemaan alkuperäisillä paikoillaan, suurin syy siihen ehkä on, että alkuperäisistä paikoista ei ole hajuakaan, sillä kaikki se irtomuhju on seilannut tuolla kannen sisällä mihin sattuu. Toiseksi, koska kyseessä on osa joka on molemmin puolin päällystetty, tarvitsee sen vain olla jokseenkin ehjä ja tukeva.

Eri asia on, jos kyseessä olisi vaikka jokin näkyvä ja tärkeä kohta, josta ei tässä tilanteessa enää tiedettäisi miltä sen kuuluisi näyttää. Silloin ei randomisti tuuppailtaisi paloja mihin sattuu. 

Filling parly done, now it is left to dry and then have to check how is it working.

Tässä vielä kuva osittain suoritetusta täytöstä sekä sen jälkeen on vielä pinnan kautta tiputeltu eläinliimaa rakenteeseen. Niin ja nuo valkoiset palat eivät ole sokeria, ne on styroksia ja kuten nokkelimmat ovat jo huomanneet, niiden tärkeä ja tarpeellinen tehtävä on pitää tuo pergamentti koholla jotta pääsen paremmin työskentelemään.

Nyt täytetyt alueet ovat jätetty kuivumaan, tuli näes muita hommia. Esimerkiksi eräässä luostarissa tuli piipahdettua perjantaina työkeikalla ja tänään menikin aika tovin sen keikan valokuvien järjestämisessä. Käytiin nimittäin yksi hylly karttakirjoja läpi ja tehtiin pikainen kunto-, konservointi- ja kustannusarvio. Joka opuksesta otettiin kuva ja kirjattiin signum sekä vauriot, että kustannusarvio ylös.

Vaan johan tässä oli taas purtavaa yhdelle kertaa, ensi keralla lisää tästä ja ehkä jostain muustakin, ettei ala tympimään. Jaa niin, laitetaas vielä kuva tähän, jotta uskotte, että minä itte.

Yes, it is me, really, and working too.

Aprillipäivän kunniaksi pelkkää asiaa

Viimeksi jäi pari pientä yksityiskohtaa puuttumaan Nekrologista. Ei oikeastaan sen kummempia kuin ne sisäkansien saranoinnit. Joten tässäpä kuva takakannen sisäsaranasta ennen ja sen jälkeen kun siihen on liitetty värjätty tekstiilipaikka. Paikka tekee saranasta siistimmän, mutta tuo toki lisää tukea kohtaan joka on jatkuvassa rasituksessa.

The hinge of inner back cover after conservation...

...and after making it stronger and better looking with a textile patch

Luostarin edustaja haki kirjan viime viikolla ja oli hyvin tyytyväinen. Ennen luovuttamista testasin myös, ettei se ihan heti leviä käsiin, kuten ne jotka ovat lukeneet edellisen postaukseni tietävät minun epäilleen.

Mitäs muuta sitten on tapahtunut työn puolella?

Viikon lopulla tein kokeilun Paraloid B-72:lla ( http://www.conservationresources.com/Main/section_40/section40_04.htm ) sekä eläinliimalla (http://www.plektratrading.com/index.php?node_id=11147). Otin pari pientä sahaamaani puunkappaletta ja sahanpurua, sitten liitin kappaleet toisiinsa sahajauhon ja liuoksena olevan Paraloidin kanssa, sekä toiset kaksi kappaletta jotka liitin samoin eläinliimalla.

Two small pieces of wood before mending with Paraloid B-72

After Paraloid B-72 and lots of sawdust

Kokeilu liittyy konservoitavaan kirjaan jossa jokin ötökkä, tai ötökkäperhe on ansioituneesti aterioineet alkuperäistä puukantta (joka on nahalla päällystetty). Kuvassa näkyy sisäkannen "etulehti" joka on pergamenttia. Ja siis aika sievää muhjua on tuo taitteen puoleinen osa kansimateriaalista.  Muualla se on hyvässä kunnossa. Tarkoitusolisi siis jotenkin saada kovetettua tuo muhjuosuus ja ehkä jopa hiukan pidemmälle imeytettyä liuosta joka tekisi huokoisesta puunosasta taas kovemman.

Samalla liuoksen pitäisi olla sellaista joka ei imeydy liian vauhdikkaasti ja tule läpi sitten sisäkannen pergamentista ja ulkokannen nahasta.

Pest insects have had a party going on in this wooden cover of a 16th century book.

Tästä lisää sitten myöhemmin kun päästään aiheeseen kunnolla käsiksi, eli kun huomenna tutkailen testikappaleita ja pohdin ja pähkäilen miten edetä, sillä mitään vastaavaa en ole vielää tehnyt.

Tällä kertaa ei enempää, pääsiäisen löhöily on vienyt voimat.

Noniin, palataanpa aiheeseen Nekrologi

The old material is needed to get off.

Nekrologissa päästiin viimeksi siihen pisteeseen, että kansiosan
selkäruotoa pitää hieman siistiä.

Kuten kuvasta näkyy, niin tuossa selkätukikankaassahan ne on nyt ne vihkojen uloimpien arkkien puuttuvat keskitaitteet. Tukikangas on ollut eläinliimalla selkään liimattuna.

Eläinliima on kuivuttuaan kovaa, mikä toisaalta on hyvä kirjan selässä, se tekee siitä tukevan, mutta toisaalta se vie kokonaan jouston paperilta ja pikkuhiljaa sitten käypi niin, että se paperi ei kestä jännitystä.

Eläinliima on siitä kiva, että sen saa pois lämmöllä tai kosteudella. . NEläinliima on siitäkin "kiva", että se tuppaa sitten haiskahtamaan kunsitä kostuttaa tai lämmittää, tosin itse olen niin tottunut kaikenmaailman raatojen hajuun tuolta muinaistekniikan puolelta, joten ei haittaa.

Tuo kangas ei ole kiinni varsinaisessa kansiosan selkäruodossa, joten työnsin sinne väliin kapeita imupaperin suikaleita ja imupaperin ja kankaan väliin Hollytex-polyesteriharsoa (mainittu ainakin edellisessä postauksessa). Tämä siksi, ettei kosteutta menisi tuon kankaan läpi selkäkovikkeeseen joka on pahvia.

Water and scraping was the method.

Otin siveltimen, vettä ja lempityökaluni, hammaslääkärin työkalun. Sivelin vettä ohuelti muutamia kertoja poistettavalle alueelle, annoin hetken kostua ja sitten rapsutin hammaslääkärin työkalulla paperia ja liimaa pois. Tai no rapsuttaa on väärä sana, sillä se kostea paleri ja liima lähtee möhjänä pois. Yleensä vaati kaksi tai kolme kosteus ja rapsutuskäsittelyä samaan kohtaan. Siltikin liimaa väkisin jää kankaaseen, mutta se ei haittaa kunhan suurin osa on pois.

Ja tältä se sitten näyttää poiston jälkeen, tummempana näkyy kohdat jotka ovat vielä kosteita.

Kangas oli osin poikki ja ratkennut sieltä täältä, joten päälle liimattiin metyyliselluloosalla paksu japaninpaperisuikale, siihen päälle hollytex, imupaperi ja paino. Hiekkapussipainojen avulla kangas-japaninpaperiyhdistelmästä tulee hieman kourumainen, jotta se sitten vastaa sitä nidoksen hieman pyöristettyä selkää.

Sitten olisi aika vihkojen yhdistämisen, eli kirjan sitomisen takaisin kasaan. Se oli sidottu nauhoille ja nauhoille se pitää sidottaman myös nyt. Kirjaa varten oli jo hankittuna juuri samanlaista nauhaa, 20 mm leveää. Langaksi valitsin lähes samanpaksuisen pellavalangan kuin alkuperäinen ommellankakin.

Ompelu ei ole mitenkään erikoisen monimutkainen tässä rakenteessa. Otetaan viimeinen vihko ja nakataan se selälleen, sitten mennään vanhoja reikiä seuraten. Ensin reunasta sisään, jätetään lankaa hännäksi, seuraavasta ulos ja seuraavasta taas sisään ja tähän väliin tulee nauha. Poukkoillaan sisään ja ulos kunnes 3 nauhaa on paikoillaan ja tullaan toisesta päästä viimeisestä reiästä ulos. Sitten otetaan seuraava vihko ja reunasta sisään. Kun taas päästään toiseen päähän, lukitaan pisto sitomalla se jätetty häntä ja ommellanka yhteen. Otetaan kolmas vihko ja poukkoillaan taas toiseen päähän. Täällä sitten lukitaan pisto niin, että pujotetaan neula kahden ensimmäisen vihon välistä, koukataan langan ympäri ja pujotetaan neula lenkin läpi ja kiristetään (helppoa eikö!). Ja on muuten koko ajan muistettava, että se lanka kulkee sopivalla kireydellä kaikkien vihkojen läpi!

Basic sewing starting from lower right and around the bands to the other end and back again. Must remember to do lockstich in every end of the quire. Usually need more thread and then just continue with new one until needed to take another again.

Kuvassa on viimeisen eli ensimmäisen vihon ompelu menossa. Ompeleet kulkevat muutaman millin päästä nauhojen reunoista. Tämä siksi, että kun nidos kiinnitetään kansiin (ei tosin tässä konservointitapauksessa jossa se menee vanhoihin omiin kansiin joihin kajotaan mahdollisimman vähän) nauhojen pitää hiukan liikkua tuolla selässä jotta saadaan napakasti kiristettyä.

After binding the back is glued, here with methylcellulose (mc), because it does not wet the paper too much and that is for avoiding dirt removal lines. After plain glue a thick japan paper has been glued (mc) between the bands and the both ends.

Seuraavaksi selkä liimataan. Tässä tapauksessa se tehtiin sillä metyyliselluloosalla, muistattehan, että se kastelee vähemmän kuin tärkkelys. Ja sen jälkeen liimattiin vielä paksua japaninpaperia muualle paitsi nauhojen päälle. Tosin tajusin vasta myöhemmin, että tässä kun nauhoilla ei kiristetä kanteen, olisi voinut liimata suoraan nauhoillekin. Annetaan kuivua rauhassa ennen kun yhdistetään kansiin.

Tässä tuo nidos on taipeenlyöntipuristimessa, selkä hakeutuu sopivasti alkuperäiseen muotoonsa, siihen johon se joskus 1800-1900 taitteessa on pyöristetty. Paperilla on muisti ja pitkä muisti onkin. Jokainen tietää sen rullattuaan joskus minkä tahansa paperin ja koitettuaan saada sen suoraksi taas.

The covers are waiting for the re-binded book.

Tässä kuvassa on nyt sitten ommeltu nidos ja kannet joiden selässä näkyykin tuo liimattu japaninpaperi ruskean kankaan sijaan.

Nauhat leikataan noin 5 millin pituisiksi vihkojen reunoista, sillä tämän kirjan kohdalla ei olla kansien etulehteä raotettu irti kannesta. Yleensä siinä käy nimittäin niin, että se tuppaa repeämään tai ainakin pullistumaan ja aiheuttaa sitten esteettisiä muutoksia. Tämän kirjan kohdalla niitä pyritään välttämään. Raotin ainoastaan tuota mustaa saranakangasta, ja koitan ujuttaa nuo nauhanpätkät sen alle. Liimasin myös tuohon nidoksessa näkyvään saranakankaan reunaan japaninpaperisuirut, jotka ovat myös sen noin 5mm yli saranan.

Ne olisi tarkoitus ujuttaa sitten kannen saranan alle kunhan niteen selkä on liimattu kannen selkäosaan.

Siihen käytin metyyliselluloosaa johon on hieman lisätty PVA:ta (kirjansidontaliima) pitävyyden takia. PVA ei ole poistettavissa (yksi konservoinnin kultaisia periaatteita joista aina silloin tällöin joutuu myös luopumaan), MUTTA se tulee sivellyksi ainoastaan kohtiin joissa on uutta materiaalia. Eli kannen selkäruodon japaninpaperi ja niteen selän joko japaninpaperi tai nauha. Ja nämä japaninpaperit ja nauhat ovat poistettavissa alkuperäisestä materiaalista esim. kosteuden avulla.

Sivelin siis tuon liisteri-liimasekoituksen, asetin kirjan kansiinsa ja sen jälkeen kikkailin sellaisen asemoinnin, että osat ottavat yhteen ja pysyvät tiukasti yhdessä kuivumisen ajan. Käytin tuota jo edellämainittua taipeenlyöntipuristinta. Tuuppasin niteen oikein tiukasti kannen selkää vasten ja sitten laitoin koko paketin taipeenlyöntipuristimeen pitämään osat paikoillaan. Lopuksi laitoin vielä selän päälle hiekkapussipainot.

Attaching the binding to covers and planting the short bands and japan paper.

Tässä sitten ujuttelen seuraavana päivänä nauhoja ja japaninpaperia saranan alle. Ja tietenkin suuresti rakastamani hammaslääkärin työväline on paras kaverini tässä vaiheessa. Ja myös pinsetit ja pari spaattelia ja oisin toivonut myös toista käsiparia ja vähän kaikkea muutakin, mutta sain ne aika hyvin asemoitua paikoilleen.

Sitten kannet kiinni, paitsi että väliin tietenkin hollytex ja imupaperisandwich imemään kosteus pois. Sitten kannet kiinni ja hiekkapussipainot vielä päälle ja taas odotellaan seuraavaan vaiheeseen.

Here is now the ready hinge after attaching the book.

 Ja tässä nyt sitten liimattuna etukannen sarana. Koska ohjaajani ei ole ollut maanantain jälkeen paikalla, ja silloinkin vain piipahti, olen edennyt tässä ihan omaa vauhtia ja omine päätöksineni.

Huomenna kuitenkin on ohjaaja paikalla ja keskustelemme siitä onko tuo saranaosa riittävän "siisti" vai laitetaanko siihen vielä musta paikka päälle.

Rakoahan väkisinkin jää, koska kannet olivat revenneet irti ja saranakankaasta oli lähtenyt kuituja.

It is open and working! Now in the monastery can be read their deads every day!

Ja tässä vielä kirja kasassa ja avonaisena.

Itse hieman epäilen tämän konservoinnin kestävyyttä, sillä kyseinen kirja on käyttökapistus ja käyttökapistus siinä mielessä, että se avataan joka päivä ja joka päivä luetaan sen päivän ammoin kuolleet.

Olen ilmaissut kantani kestävyyden osalta heti alusta lähtien ja kirjan omistajataholle on kuulema myös tehty selväksi, että tämä ei tule olemaan kovin kestävä rakenne.

Nyt voi tietenkin kysyä, että miksi näin sitten tehtiin ja se onkin hyvä kysymys joka itseäniki riivaa jatkuvasti, nimittäin missä menee kirjakonservoinnin ja korjauksen ero... siis, että jos olisi tehty perusteellisempi korjaus, joka olisi kestävämpi ja oisi ehkä hieman aiheuttanut esteettistä muutosta mm. etulehtiin, niin eikö se sitten enää olisi konservointia?

Tästä aiheesta voisi keskustella tuntikausia ja kirjoittaa kirjasarjan, mutta sen sijaan tyydyn tekemään aiheesta laajennetun esseen tahi tutkielman jossain vaiheessa, kunhan saan lisää oppia kirjakonservoinnin maailmassa. Laajennetulla esseellä tarkoitan sitä, että helmikuussa koulutehtävänä palautin raakile-esseen, tahi tutkielman aiheesta ja se jäi erittäin keskeneräiseksi, sillä oikeastaan vasta tehtävän palautuspäivänä tajusin mistä minun oikeasti pitäisi se tehtävä kirjoittaa. Ja aion palata tähän aiheeseen ja saada jotain päätelmiäkin aikaiseksi.

Tulette varmastikin kuulemaan lisää aiheesta.

Tutkimuksia ja nekrologiaa

Nyt on kolmas viikko työharjoittelua menossa ja lienee aika raottaa verhoa tuohon itse konservoinnin puolelle.

Työn alla on useita projekteja, joista osa on, tällä hetkellä, puhtaasti tutkimusprojekteja. On selvitettävä etyleenioksidin käyttöä kirjojen puhdistuksessa mm. homeesta. Etyleenioksidi on ominaisuuksiltaan pienorganismeja tappava ja sitä on käytetty suuressakin mittakaavassa. Sen käyttö kiellettiin 2006 (ainakin konservointitarkoituksessa) ja vapautuu taas kuluvan vuoden syyskuussa konservoinnin tutkimuskäyttöön. En ole ihan vielä saanut selvyyttä siihen mitä minun pitäisi aineistoista tutkia, varsinkin kun ohjaajani Dr. Patricia Engel on mm. itse luennoinnut aiheesta. Mutta toisaalta asia oli minulle uusi, varsinkin kun sen käyttö on ollut kiellettyä oman konservointiopiskeluni aikana.

Toinen tutkimusprojekti koskee mikro-organismeja, eli toisaalta sitä mistä etyleenioksidilla halutaan eroon. Pitää selvittää eri mikro-organismien sähköisiä varauksia ja olen myös tehnyt paperi dippauksia erilaisiin nesteisiin ja zoomaillut mikroskoopilla liuskojen kuivuttua jotta onko pintaan muodostunut kiteitä.

Kolmas on nahan kutistumislämpötilan mittaaminen. Tässä testissä rapsutetaan tutkittavasta nahasta kuituja lasille, tutkaillaan mikroskoopin läpi kuivana, sitten laitetaan vettä ja objektilasi päälle ja lasi tuupataan pieneen aparaattiin jonka lämpötilaa isompi aparaatti nostaa hiljalleen. Samalla tarkkaillaan tietokoneen ruudulta mikroskoopin kameran lähettämää kuvaa ja kun kuidut alkaa nytkähdellä kutistuminen alkaa. Sitten kirjataan ylös lämpötilat monessa eri vaiheessa. Silloin kun yksittäiset kuidun osat nytkähtelee yksi kerrallaan peräjälkeen, silloin kun monta kuitua nytkii yhtäaikaa, sitten kun alkaa vauhti hidastua ja viimeiseksi siinä vaiheessa kun lasille alkaa joko muodostua ilmakuplia tai kun lämpö on haihduttanut veden.

Niin ja miksi haluamme tietää nahan kutistumislämpötilan? No siksi, että mitä korkeampi, sen paremmassa kunnossa, näin niinkuin pikaisesti selitettynä. Erilaisilla parkituksilla ja nahoilla on eri kutistumislämpötiloja.

Überdyyber hi tech mikroscope with camera and heating unit.

Vasemmalla siis itse mikroskooppi, joka on muuten täysi sähköisesti toimiva ja jossa korkeuksia ja tarkkuutta säädetään joystickillä (keskivaiheilla tuo pieni jossa violetihko näyttö) ja valotehoa mikroskoopin takana olevalla laitteella nappia painamalla.
Mielestäni nämä molemmat ominaisuudet eivät ole mitenkään niin übermahtavat. Ensinnäkin himmeimmän valon kun koittaa saada sitä hiivatin nappia painelemalla niin useimmin se koko valo sammuu, kuin että saa sen himmeän. Ja miksi himmeä, siksi, että kamera ei osaa ottaa kuvaa jos on yhtään enempää valoa, koska sille on liikaa valoa.
No tuo korkeuden säätö nyt menee aika sutjakkaasti joystickillä, mutta tarkkuden säätö taas ei, vaikka siinä onkin ns. kaksivaiheinen säätötapa, silti tuntuu jotenkin luontevammalta säätää käsin jostain skoopin kyljessä olevasta kiekosta hitaasti kääntäen.
Tuo pieni loota tuossa skoopin tasolla (joystickin vasemmalla) on se loota johon se lasilevy jossa on niitä kuituja, tuupataan. Läppärin alla on sitten se lämmitystä ohjaava kapistus. Aika iso siihen hommaan, mutta ehkä siinä on muitakin hienoja toimintoja.
Ja tietsikan näytöllä näkyykin musta ruutu, tuohon kuva sitten ilmestyy kun kaikki on kohdallaan, sitten vaan napsimaan ja tallettamaan haluamiansa kuvia.

No ehkä jotain muutakin kuin vain tutkimusta, joka käsittää joko tietokoneella tai mikroskoopilla kökkimistä.

Kirjoja, niitä piisaa, olen nyt purkanut, paikannut ja sitonut uudelleen erään luostarin nekrologin. Normisettiä, sidos rikki, langat repsottaa, sivut sinkoilee ja niissä on repeämiä ja kaiken kukkuraksi kannetkin putoaa. 

Oh no, it is broken! The back is loose and the bindingthreads are worn out.

Tässäpä hieman osviittaa aiheesta. Varsinainen nide on täysin irti kansista, etulehtien saranat ovat revenneet (tuo musta suikale kun näkyy tuossa vasemmalla kannen reunassa) ja sidontalangatkin repsottaa. Teos on nauhoille sidottu ja kaikki kolme olivat poikki etu- ja takakannen puolelta.

The outer ark of a at least half of the quires was torned apart.

 
Perusongelmia oli mm. useissa vihoissa uloimman arkin täydellinen katkeaminen taitoskohdastaan. Nämä pitää sitten yhdistää toisiinsa ja myös niin, että arkin koko ei muutu, eli ne pitää saada juuri oikealle etäisyydelle toisistaan, mikä on vaikea päätellä tuosta, kun paperia selvästi myös puuttuu keskeltä.
Monissa arkeissa oli myös osittaista repeämää enimmäkseen arkkitaitteen alareunassa ja useimmissa, ellei lähes kaikissa, on taitteessa repeämää myös ommelreiän kohdalla kun ommellanka on vetänyt arkkia auki viimeistään siinä vaiheessa kun teos on alkanut kulumaan enemmän ja nide on päässyt liikkumaan kansissaan.

Basic problems in the pages that are loose in broken bindings.

Sidoksen hajoaminen ja sivujen irtoaminen aiheuttaa tietenin myös sivujen reunoihin vaurioita. Toki näitä voi syntyä myös silloin kun sidos on ehjä, mutta enemmässä määrin sivujen ollessa irrallaan tai löysänä. Kirjan kansien tehtävä kun on suojata sivuja.

Attachin the patch, which is 3,5grams japan paper. Breath and loose the patch.

 Ja tässä sitten pikku kätöseni laittavat ohuen ohutta (3,5g) japaninpaperia metyyliselluloosalla repeämien päälle paikaksi. Käytössä on aivan mahtava sivellin Museoiden hankintakeskuksesta, jossa toisessa päässä siis sivellin ja toisessa ikäänkuin taittoluu. Ensin sutaiset hieman liisteriä, sitten asetat paikkamateriaalin ja samalla pyöräytät siveltimen ympäri kädessäsi ja avot! taittoluu on läsnä ja sillä on kiva silotella paikka sitten tasaiseksi.

Setting the upper ark for mending with help of intact page under it.

Ja kun mainitsin, että täysin revenneiden arkinpuolikkaiden asemoiminen ei ole helppoa, niin apu on lähellä. Yhdistettävien puolikkaiden alla on läpikuultava polyesteriharsokangas ja sen alla on ehjä arkki. Keskellä näkyvä valkoinen suikale on imupaperia, ja sekin on harson alla. Sitten asemoidaan puolikkaat alemman arkin mukaan, asetetaan painoja päälle, että puolikkaat pysyvät paikoillaan, levitetään liima-aine (se metyyliselluloosa) ja asetetaan paikkamateriaali (se 3,5g). Tässä tilanteessa kun puolikkaat täysin irti, laitoin kaksi kerrosta japaninpaperia. Tuo imupaperin suikale tuossa alla sekä suojaa alempaa arkkia liimalta, että imee liian kosteuden ylemmästä arkista.
Paikat laitettiin vähän kastelevalla metyyliselluloosalla, eikä esimerkiksi vehnätärkkelysliisterillä, sen vuoksia, että kirjan sivuja ei voida pestä käyttettyjen erilaisten musteiden takia. Ja mitä se nyt haittaa jos ei pestä? Ei sen kummempaa kuin, että kosteus paperissa aiheuttaa lian siirtymistä ja sitten olisi likarantuja paikka-alueiden ympärillä.

Worn out corners were fixed with alcohol, animal glue and pressing under weigth.

Kansipahvien kulmat olivat kuluneet oikein urakalla. Päällystysmateriaali oli kulunut kokonaan pois ja pahvi oli palstoittunut.
Kulmiin tiputeltiin siveltimellä alkoholia ja sitten toisella siveltimellä ohutta eläinliimaa. Tämän jälkeen kulmien päälle laitettiin painot. Kerrokset liimaantuivat taas yhteen ja painon avulla myös käyristynyt kulma suoristui.
Mutta miksi ihmeessä sinne nyt alkoholia tiputeltiin? Ihan vaan siitä syystä, että se ikäänkuin avaa tien eläinliimalle ujuttautua joka paikkaan, eli se tavallaan rikkoo pintajännitystä, jos se on helpommin ymmärrettävä selitys.

Mutta nyt on tullut kovasti paljon tekstiä taas, joten sulatelkaa tähän asti ja seuraavassa postauksessa sitten lisää, varsinkin kun nyt loppuviikosta kirja on valmis ja saa napsittua sitten valmiista kuvia.

Grüß Gott

Täällä sitä nyt ollaan, Itävallassa, Hornissa, alle 6500 asukkaan kaupungissa. Asuntoni käsittää kaksi huonetta talossa jossa on 8 asuntoa, 4 per kerros. Kerroksissa yhteiset keittiö, wc ja kylpyhuone. Kellarissa pyykkikone ja oleskeluhuone jossa mm. kahvi/kaakaoautomaatti, 50 senttiä kuppi. Tämä on vähän niinkuin yksityinen Hoas, sillä mm. huoneen seinässä on puulista johon ainoastaan saa kiinnittää julisteita.

Kuten kaikki, ainakin kotimaiset, lukijani tietävät, jotakuinkin tältä näytti lähtöpäivän aamu (3.3.) Helsingin lentokentällä noin klo 7.30.

The morning I left at Helsinki airport 3.3.2013 at 7.30 o'clock

Lennolla oli mukana Myanmarin delegaatio, siksi meidät vietiin lentokenttäbussilla johonkin aivan toiseen päähän kenttää, jossa poliisit odotteli ja rakennuksen seinässä luki VIP Presidentti. Olin viimeinen koneen portaille noussut bussin porukasta ja katselin kun paikalle kyörättiin punaista mattoa.

Lento ei kauaa kestänyt, mutta olimme myöhässä sillä Myanmarilaisten (noin 40) pakkautuminen koneeseen vei hiukan aikaa, samoin poistuminen, sillä vaikka kuulutettiin, että Myanmarilaiset poistuvat etuovesta (90% heistä olivat koneen takaosassa) ja muut sitten takaovesta, niin joku urpo ihan vieressäni päätti seistä siinä koneen käytävällä koko sen ajan kun em. Myanmarilaiset kävelivät koneen halki matkalaukkuineen, isoine videokameroineen jne...

Mutta lopulta pääsimme mekin ulos, odottamaan myöhässä olevia matkalaukkuja. Tässä vaiheessa aloin tajuamaan, etten ehkä mitenkään tule ehtimään Horniin klo 14.00 jolloin olin sopinut tapaavani vuokraisännän talon edustalla. Tämä tunne vahvistui siinä vaiheessa kun ostin asemalta junalipun ja minulle tulostettiin lista vaihtopysäkeistä ja paperin lopussa luki, että junamatka (noin 90 km) kestää 2 tuntia 50 minuuttia, joka oli vähintään tunnin kauemmin, kuin olin itse ennen lähtöä katsonut paikallisen rautatieyhtiön sivuilta. Ja tietenkään en mistään papereistani löytänyt vuokraisännän puhelinnumeroa. Tekstiviesteilin sitten Mirkalle, serkulleni, jotta voisiko internetistä etsiä numeron. Lopulta oikea numero löytyi ja tankerosaksankielinen viesti, jossa ilmoitin olevani juna-asemalla klo 14, voisimmeko siellä tavata, lähti vuokraisännälle. Kun vastaus, Ist Ok, saapui pystyin jo hiukan nauttimaan junamatkasta ja rennommin ruksimaan välipysäkkejä jotta löytäisin oikeat vaihtoasemat.

Horn railwaystation, the first thing I see while waiting the train 

to stop

 Ja vihdoin kaikkien vaihtojen ja yhdellä kiskoparilla suuntaansa matkaamisen jälkeen tämä näky odotti minua kun siirryin junan eteiseen odottamaan junan pysähtymistä. Ensimmäisenä mieleen tuli lännenelokuvissa olevat preerioiden postivaunuasemat. Juna itse oli myös vain yhden vaunun mittainen ja mikälie voimanlähteenä.

Myöhemmin ensimmäisellä viikolla matkustin lisää junalla, yksi kiskopari suuntaansa jälleen ja vain yhden vaunun mittainen. Ja yhtä hauskan näköisiä paikkoja matkan varrella.

The house I will be living the next three months.

 Ja tässä talo jossa on kotini 31.5 asti. Nuo korkeat ikkunat ovat kesähuoneeni ikkunat ja tuon huoneen takana on vielä toinen huone. Ja huoneistani pääsee sitten suoraan keittiöön. Se ei välttämättä ole niin kiva asia, sillä kaikkien kokkailut tapahtuu minun oveni takana. Onneksi tällä hetkellä samassa kerroksessa asuu vain yksi henkilö lisäkseni. Joka tosin alkaa aamiaiskokkailunsa joskus heti kuuden jälkeen, mutta on onneksi hiljaista sorttia.

Kunsthaus Horn, far left the door to my workplace

 Työharjoittelupaikalle on noin 20 minuutin rento kävelymatka. Kunsthaus Horn sijaitsee aivan keskustassa ja no, keskusta täällä ei ole järin koolla pilattu. Mikä ei kyllä lainkaan haittaa. Oikea puoli, nuo holvikaarikerrokset, on 1500-luvulta, kuulunut osaksi paikalliseen linnaan (jossa en ole vielä käynyt) ja muu osa on barokin ajalta. Kunsthaus Hornissa on mm. majoitusta ja ruokaravintola, josta en tiedä onko se sama ravintola missä tulee olemaan jokin jazz-keikka kuun loppupuolella. Ja jos rakennuksen nimi on Kunsthaus, siellä tapahtunee kaikenlaista muutakin, taiteeseen liittyvää. http://kunsthaus-horn.at/pages/ueber-uns.php?lang=EN

The room where I work at this moment the most of the time.

Sain heti alkuun työn alle nekrologin 1800 luvulta ja työhuoneeksi kuvan huoneen jossa aloitan aamusin avaamalla noin kolmemetriset ikkunaluukut, tai ainakin ne näyttävät kolmemetrisiltä.
Meillä on työskentelyyn käytössä kuivahuone, märkähuone, pieni puutyöhuone, pieni metalliverstas, tuo kyseinen huone jota laboratorioksi sanotaan sekä vielä yksi iso huone jossa tällä hetkellä kirjasto, tai no kuitenkin alan kirjallisuutta. Niin ja Dr. Patricia Engelin toimisto. Jossa myös vapaaehtoinen Frau Pöll työskentelee torstaisin hallinnollisten asioiden parissa Dr. Engelin apuna.

Ensimmäisellä viikolla kävimme myös pormestarin pakeilla, koska pormestari on koko työharjoitteluorganisaationi pomo. Ei sitä kovin usein käydä pormestarin luona istuskelemassa kun aloittaa työharjoittelun. Valitettavasti pormestarista en ottanut valokuvaa, mutta kiinnostuneet voivat googlata Jürgen Maierin.

Suurin osa paikallisista tervehtii jatkuvalla syötöllä, vaikkakin punainen partani ja punaruudulliset lökäpöksyt ja arvatenkin myös nenäkoru on herättänyt hieman huomiota.

By the old city wall

Varsinaisesta työstä kerron sitten seuraavassa postauksessani, toivottavasti pian. Sillä eipä täällä iltaisin niin kovasti puuhaa ole. Jonkin verran tulee kuitenkin tehtyä tutkimustyötä projekteja varten.

Perjantaina olisi tosin ollut mahdollista mennä elokuviin katsomaan Richard Gereä dupattuna tai paikalliseen ravintolaan, jossa oli Metal Night.... no en kuitenkaan mennyt.

Ai niin, täällä on siis kevät, aurinkoista, plussan puolella mennään, vaikkakin tulevalle viikolle lupailtiin takatalvea, mutta viikonlopun lumisateet ovat olleet enemmänkin öisiä vesisateita.
Hiukan huvittaa kun väki kulkee toppatakeissa pipo syvällä korvilla ja itse huitelen hupparissa, koska muuten on kuuma.

Silmäkarkki osa 2: The Tuplakoptisidos

Olipa kerran kirjansidontakurssi Sastamalassa (tai on niitä aika usein ja on tullut usein käytyäkin paikalla) ja olipa raparperiparkittu vuohennahka, raakanahka, pahvi, vehnäjauholiisteri, paperi, pellavalanka ja näppärät sormet. Kuvassa kaikki muu paitsi näppärät sormet.

Tarkan suunnittelutyön (eli: äh, millasen kannen mä teen, miten mä kuvioisin sen, monta paperii mä laitan jne...) jälkeen on siis saatu jo kaikki osat valmiiksi kokoomista varten. Tässäpä muuten kuva päätyompeleen teosta.

 

Ja lopullinen noin A5 kokoinen omin pikku kätösin tehty ikioma tuplakoptisidos, jota en ole edes raskinut mihinkään käyttää =D

Vähän silmäkarkkia, yksi kerrallaan

Laitan pikkuhiljaa pientä kuvakavalkadia kirjoista jotka olen itse sitonut. Ja koska kone tökkii kovasti nyt parhaillaan niin laitan sitten yksi opus kerrallaan, onpahan sen myötä blogattavaa moniksi moniksi pitkiksi illoiksi =)

Ensimmäiseksi Mervin ja Rikun hääkirja. Kannet tammea, tehty kahdesta palasta (kone ei suostu lataamaan kuvaa kannen sisäpuolesta, koitan lisätä myöhemmin) yhdistämisessä käytetty luuliimaa. Sydän pronssia, kiinni messinkinauloilla. Teksti on poltettu, "nemo nisi mors = ei mikään muu kuin kuolema saa meitä erottaa", Katarina Jagellonican vihkisormuksen perusteella valittu tuo teksti.

Siniset sivut on itse tehty kaupan hedelmäpahveista, valkoiset on ihan peruspaperia, kannet on sidottu hamppunyörein ja päissä on pronssilankaspiraalit. Kirjalle on myös rasvaparkittu vuohennahkainen säilytys"laukku" joka on värjätty siniseksi morsingolla (kyyppivärjäys).

Jotain muuta sitten seuraavalla kerralla.

Anteeks kauheesti...

...mutta mitä järkeä on riivata ihmisiä blogilla, jossei sinne IKINÄ kirjoita. Tai no, ei kai reilu kuukausi ole ikinä, eihän?

Okei, koitan saada jonkinlaisen selvityksen aikaiseksi siitä mitä on viimeisen reilun kuukauden aikana tapahtunut.

Meillä oli M E T O D O L O G I A A ja se oli ihan kamalaa, en ole ikinä kuullut niin paljon "sivistyssanoja" kerralla, jotka voisi aivan hyvin korvata ihan normaaleilla sanoilla. Olen kyllä kuullut, että kyseisellä aineella on kannattajiakin ja osa niistä on jokseenkin ainakin semi-järkeviä kavereitani, mutta hei OIKEESTI, jos materiaalia on kilo, niin ehkä 10 grammaa koskee omia opintojani. No siitä on EHKÄ suoriuduttu. Maanantaina oli tentti ja kirjoitustehtävän palautus, uskon suoriutuneeni nippa nappa arvosana ykkösen edestä, ainakin olin kaikkina luentopäivinä paikalla ja yritin. Kaikkeni tein, mutta en ehkä osannut huutaa ajoissa, että havuja perkele! Jännitämme siis vielä hieman, joutuuko uusimaan jotain tämän aiheen tiimoilta ja sainko tenttivastauksillani suututettua konservoinnin yliopettajan Tuulan joka kyseistä aihetta "opetti", eli näytti lukemattomia powerpoint slaideja.

Konservointitenttikurssi menee salakavalasti iltahommina muiden aineiden ohella, eli raaka totuus on, etten ole käytännössä tehnyt y h t ä ä n  mitään sen eteen, ainakaan tammikuun alun jälkeen. Pakko aloittaa ja pian! Noin 18 sivuisen tutkielman palautuspäivä on 25.2. ja pp esitys 1.3. Meillä muuten rakastetaan powerpointteja, pitäisi ehkä kysyä, että jos niiden tarkoitus on opettaa meille esiintymistaitoja ja pp:n tekoa, niin saisiko siitä jotenkin hyväksiluvun, olen ehkä jo osoittanut osaamiseni tässä asiassa.

Pääasiallinen kurssi, mikä meillä nyt on ollut menossa jo ikuisuuden, on niinkin mielenkiintoisen (kröhöm) kuuloinen kuin: Innovaatioprojekti. Meidät jaettiin kahteen ryhmään. Oma ryhmäni sai tehtäväksi 8 mappia joissa on yhteensä 460 muovitaskua, joissa on papereita jotka ovat osin kiinni muovissa. Värimalleja rakennusten ulkomaaleista, tehty joskus 80-luvulla. Tehtävänä on siis poistaa sivut muovitaskuista ja laittaa ne uusiin muovitaskuihin, noin niinkuin lyhykäisyydessään.

Kuulostaa urpolta, mutta ei se sitä ole. On etsittävä muovitaskut jotka ovat käytännössä hyväksi havaittua materiaalia, tässä tapauksessa se tulee olemaan polyesteriä johon on himpun verran lisätty polyeteeniä joustavuuden takia. Siitä ei pitäisi haihtua mitään haitallisia kaasuja yms. Tämän tiimoilta ostimme myös ihan tavallisia muovitaskuja kaupasta. Ajoimme näytteistä FTIR-analyysit ja saimme selville, että kaupan muovitaskuista ainakin osa on polypropyleeniä, joka on itse asiassa ihan ok. paperien säilytyksen kannalta. Ne vanhat taskut olivatkin sitten, "yllätys" PVC:tä. Kaupan muovitaskuista laitoimme kappaleet sekä valo-, että lämpöikäännytykseen tarkoituksena FTIR-spectrometrin avulla tutkailla minkälaisia muutoksia niissä ehkä tulee. Kunhan saamme sitä yberdyber-hyvää polyesteritaskua (mikä on muuten läpäissyt P.A.T standardit, ettäs tiiätte! Se tarkoittaa muuten Photographic Activity Test ja tuolta voi lukea lisää: https://www.imagepermanenceinstitute.org/testing/pat ) niin laitamme siitäkin kappaleet ikääntymään. Hurrrrjan tieteellistä...no ei ihan, mutta kyllä se jotain kertoo kuitenkin.

Muovitaskujen lisäksi selvittelimme mihin ne muovitaskut sitten laitetaan. Ei enää niihin perusmappeihin, eihän. Ei niin, vaan tilasimme mm. negatiivien säilytykseen suunniteltuja kierrekansioita, ne ovat itseasiassa suljettavia laatikoita missä on tuo mappimekaniikka. Tämä sitten suojaa mm. valolta ja pölyltä. Kahdeksassa mapissa on kaksi sarjaa. Toinen menee arkiston perukoihin ja toinen tutkijakäyttöön. Jälkimmäisestä haluttiin "sidotumpi", ettei värimalliarkit katoa pitkäkyntisten mukaan. No mehän sitten mietittiin yhtä jos sun toista "sidostapaa", ja mikään ei oikein kelvannut, kun aineiston pitäisi olla yhtä helposti selattavissa kuin mapeissa. Voi äiti. No kaiken pähkäilyn jälkeen testasimme mappien renksujen hitsaamista yhteen valokaarihitsilaitteella. Tämä sitten hyväksyttiin. Jos jonkun joskus tarvitsee saada se aineisto irti, niin leikkelee sitten ne muovitaskut irti. Niin ja ne muovitaskut vielä sinetöidään siltä auki olevalta sivultaan joko ompelemalla tai kuumasaumaamalla. Ehkä todennäköisesti ompelemalla, sillä osasta värimalleja varmaan aina vaan irtoaa jotain ainehia (ainakin osa on tahmeita) ja jos ne on täysin suljetussa muovitaskussa, sinne muodostuu varmasti jokin jännittävä mikroilmasto. Tätä pohdimme vielä, kunhan saamme ne yberdybertaskumme, että voimme tehdä kuumasaumaus- ja ompelukokeet (ihan vaan koneella surrautetaan!)

Eikös kuulosta vallan innovatiiviselta ja varsinkin erittäin paperiselta! No on tämä innovatiivista ja ihan mielelläni olen juuri tässä ryhmässä, haasteita on ollut mm. paperin irrottamisessa PVC-muovista. Voin sanoa teille, että jos teillä on muovitaskussa paperi joka on jumahtanut siihen muoviin kiinni (käsi ylös kelle on näin aina silloin tällöin käynyt) niin leikkaa varovasti se muovi reunoistaan niin että kun se irtoaa niin se on kahdessa osassa (tämä helpottaa työskentelyä) ja sitten laita se, jos ei löydy sopivaa muovipussia (kahden litran minigrip on A4:lle sopiva kun leikkaa vielä sen reikäreunuksen pois) niin vaikka sitten sellaisenaan omaan pakastimeesi yöksi. Seuraavana päivänä ota se pakastimesta ja tadaa, muovi irtoaa paperista kuin itsekseen. Ainakin meidän tapauksessa näin kävi, en ota vastuuta siitä mitä siinä paperissasi mahdollisesti on, jos se ei irtoa.

Tässäpä nyt nämä kiireimmät sitten, jotain ihmeteltävää teille rakkaat lukijani, kunnes taas saan aikaiseksi jotain missä olisi kuviakin!

Oho, melkein kuukauden joulutauko!

Tämmöstä se on, aina kun alan jotain blogia pitämään se meinaa lopahtaa het ko lehmän häntä. Ja nyt on melkein kuukasi viimeisestä postauksestani...

En nyt jaksa plärätä kuvia koneelta tms. joten kerron vain hiukan mitä koulussa on tullut tehtyä.

Tänään olen mm. hionut savea pellavakankaan palalla, pyyhkinyt otsaani oravankarvoilla ja kullittanut...eikun kullannut. Eli meillä on menossa kehyskonservoinnin kurssi, ei ihan mun alaani, kun olen niin kovasti kirja- ja arkisto-orientoitunut. Muuten olisin kovasti innoissani, mutta kun haluaisin oppia enemmän tuosta omasta suuntauksestani. Työskentelen kuitenkin reippaasti ja ahkerasti.

Mitä me sitten olemme tehneet? Saimme kaikki pienen pätkän muodokasta profiililistaa, jonka sitten pohjustimme ensin vesi+eläinliima-liuoksella. Seuraavana päivänä pohjustimme sen gessolla, useaan kertaan siveltiin, ainakin yksi ohut kerros ja 5 paksumpaa kerrosta. Se olisi pitänyt saada uskomattoman tasaisesti ja ilmakuplattomasti tehtyä, arvatkaa vaan kävikö näin, no ei tietenkään. Tänään hioimme sitä gessoa tasaiseksi ja levitimme noin puolikkaalle palalle punaisen polymentin, joka tulee kultauksen alle. Polymenttia levitettiin myös ensin yksi ohut kerros ja sitten peittävyydestä riippuen 2-5 paksua kerrosta. Jokaisen levityskerroksen jälkeen kyseinen kerros kiillotettiin pellavakankaalla. Mitä kiiltävämpi polymentti, sen kiiltävämpi ja tasaisempi kultaus kiillotettuna.

Polymentin levittäminen onnistui jokseenkin hyvin, mutta se ei tietenkään poistanut niitä gessokerroksen epätasaisuuksia, mutta mitä hyötyä olisi tehdä täydellinen mallikappale, ei kerrassaan mitään. Joten jos mun palikassani on edes pari "täydellistä" kohtaa, niin onpahan sitten mistä vertailla kun pohjuste ei ole hyvä.

Kultaus on suoritettava samana päivänä, muutoin polymenttikerrokset kuivuvat liikaa eikä kultausta saa kiillotettua. Kultaus se vasta onkin, veikkoset, "hauskaa" puuhaa. Yksi kultalehti ei paina tuskin mitään, se on höyhenenkevyt ja pelkkä ajatuskin hengittämisestä saa sen lentämään, taipuilemaan ja myttyyntymään.

Kultausta varten on tietenkin omat työvälineensä, on kultaustyynyä, laskuviinasivellin, moppisivellin, kultausveitsi ja lekari (ne oravankarvat). Tänään kultasimme siis laskuviinan avulla (noin 40% etanolia ja 60% tislattua vettä). Ensin koetetaan saada se kultalehti siihen tyynylle niin ettei se ole rutussa ja mytyssä. Jokseenkin onnistuu, sitten kun muistaa pyyhkiä kultaustyynyn pintaa kämmenselällä sähköisyyden poistamiseksi. Seuraavaksi kultausveitsellä leikataan sopivia pieniä paloja, koska ei ole toivoakaan, että tuolle profiililistalle saisi kokonaisen lehden laskettua mitenkään nätisti.

Sitten kun on sopivat palat, pyyhkäistään lekarilla otsaa, ei saa olla puuteria, sillä idea on saada oravankarvoihin hitu rasvaa. Taidokkaasti poimitaan kultalehden siivu lekariin. Seuraavaksi sivellään laskuviinaa kohtaan johon kultalehti laitetaan ja kun kultalehden vie tarpeeksi lähelle, ei edes kiinni asti, se *slurps* imahtaa siihen pintaan ja on siinä kuin tauti.

Tietenkin se imahteli vinoon ja ruttuun ja harjojen yli, eikä syvänteiden pohjaan jne. Lopputulos oli siis repeilleitä kultalehtiä pitkin poikin, reikiä, railoja ja epätasaisuuksia.

Kulta pitää kiillottaa suhteellisen pian, jopa noin puolen tunnin kuluttua, joten kiillottamaan lehtien laiton välissä ja reikiä paikkailemaan myöhemmin. Kiillottaminen tapahtuu akaattisauvalla ja vot!, jos pohjuste oli yhtään "täydellinen" niin sehän näytti hyvältä. Hämmästyttävintä oli se, että vaikka pintasi olisi kuinka ruttuinen ja röpöinen ja kultalehden töröjä, niin se vaan sileni, saumoja ei ihan hevillä huomaa. Tästä ilostuneena jatkoin kultausta listan toiselle sivulle, pienemmillä paloilla, koska niitä oli huomattavasti helpompi hallita. Ihan pienillä hitusilla paikkasin reikiä, käyttäen apuna 0-koon sivellintä johon sai kätevästi pienet hituset poimittua.

Ei minusta kultaajaa tule, pois se minusta, mutta nyt tiedän miten se tapahtuu, ja olen kokeillut. Huomenna voimme laittaa toisen kerroksen päälle jos on kovin tyytymätön lopputulokseen. Mietin, että voisin laittaa vain puolikkaalle alalle, niin näkisi sitten molemmat. Huomenna levitämme myös mustan polymentin ja laitamme hopealehteä, saas nähdä kuinka jännittävää siitä sitten tulee!

Olen minä muutakin ehtinyt, vaikken paljoa. Judith lähetti neljä pientä sivua jostain ehkä 1800-luvun keittokirjasta. Pesin ne, jotta saisivat hieman joustavuutta takaisin, ja sitten aion ommella niille pienet Melinex-kalvotaskut jossa ne säilyvät ilmansaasteilta suojassa. Vielä pieni paperista taiteltu tasku jossa ne säilyvät valolta suojassa, mutta aina tarpeen tullen voi ihailla.

Piela ja Peter toivat Pielan isän papereita jo viime syksyn puolella, joululoman aikana kuivapuhdistin niitä kotona ja eilen vein ne kouluun. Osan papereista pesen ja prässään suoraksi, sekä paikkaan tarvittaessa. Kaikki paperit skannaan sitten muistitikulle. Tärkeimmät paperit pakataan arkistokelpoisiin suojapakkauksiin jossa ne säilyvät hyvässä kunnossa ja josta niitä voi ottaa selailtavaksi aina halutessaan. Mutta tämä projekti on isohko ja hyvin kesken. Sitä jatkan iltaisin muiden tuntien jälkeen, koska lupasin sen ennen maaliskuuta.

Juuri ennen joulua aloin koulussa purkamaan isohkoa puu+nahkakantista raamattua. Sope ja Make antoivat sen harjoiteltavakseni. Se onkin aika reippaan rikkinäisessä kunnossa. Se on purettava kokonaan ja purun yhteydessä piirrän "karttaa" miten se on sidottu. Sitten kaikki sivut pääsee todennäköisesti pesuun, ihan varma en vielä ole, mutta ainakin ne joita pitää korjata. Koska korjauksessa käytetään liisteriä, joka on kosteaa/märkää ja likaiseen paperiin laitettuna aiheuttaa likasiirtymäjälkiä. Kirjasta myös puuttuu sivuja. Sivut ovat ohutta paperia ja todennäköisesti teen puuttuvat arkit savukepaperista jota meillä on iso rulla. Se on suunnilleen saman vahvuista ja koska raamattu on 1800-lukuinen, on senkin paperi sellupohjaista. Sitten (joskus kun pääsen siihen asti) sidon sen ja konservoin nahkakannet ja palautan sen Sopelle ja Makelle. Ai niin, Johannalla on vahamallit, jotka valaa kun kerkeää (ei ole kiire), puuttuvasta claspista, elikkä sellaisesta hakasesta jolla isot kirjat usein ovat kiinni. Otin jo ehkä ensimmäisenä vuotenani tallella olevasta claspista silikonilla muotin ja tein vahamallin juustonkuorivahasta.

Tässäpä ne kiireisimmät sitten. Pitäisi lukea kouluasioita ja kirjoittaa koulutehtäviä, mutta onnistun aina siirtämään ne "huomiseksi". Kohta tulee taas kiire ja itkupotkuraivarit. Niin ja pitäisi hakea SLSltä apurahaa yhteen projektiin, ajattelin siten saada itselleni kesätyön. Siitä sitten myöhemmin.