Kannet ja nide irti toisistaan |
Kyseinen opus on tilikirja ja sisältää tilejä ja sen myötä erilaatuisia papereita aikaväliltä 1829-1866.
Kannet olivat irti, nide repsotti, sivuissa oli repeämiä ja jokunen ehkä jopa irti. Etukannen alanurkka puuttui kokonaan ja ylivetopaperit olivat kuluneet joka syrjästään.
(Pitää varmaan lisätä kuva jossa peruskirjan poikkileikkaus ja eri osat selitettynä! Laitan korvan taakse ja koitan muistaa.)
Sidos purettiin, selkäkilpi ja muu selässä oleva informaatio, ylivetopaperit ja ylimmässä kuvassa näkyvät nyörit otettiin talteen.
Kirja oli sidottu bindeille, lempparitekniikkani =) |
Ja sitten...tadaa! Sivut pestiin. Tästähän oli jo aiemmin puhetta. Tämän teoksen kohdalla pesu tehtiin koska osa sivuista oli hyvin happamoitunutta, mutta jos joudutaan pesemään osa, niin sitten on parempi pestä kaikki. Ainakin tässä tapauksessa, kun siitä ei ole mm. haittaa merkintäaineille ja parantaahan se kuitenkin kaikkien paperien käytöstä.
Kannet pesin myös, tai no tarkemmin oikeastaan irrotin vanhat ylivetopaperit pesukäsittelyn avulla. Pahvihan meni aivan muusiksi, mutta paperit irtosivat oikein nätisti.
Työvaihekuvia ja lyhyitä selostuksia
Kylpy käynnissä |
Ensimmäinen pisto! |
Paikkauksesta ja prässäyksestä ei ole nyt tarjolla kuvia, mutta niitä projekteja kyllä tulee lisää, joten myöhemmin sitten siitä.
Paikkauksien ja prässäyksien jälkeen oli edessä vielä arkkien järjestyksen säätäminen, oikeiden vihkojen kasaaminen ja ompelun aloittamisen valmistelu.
Ompelu suoritettiin sidontakehässä johon bindinarut kiristetään oikealla etäisyydelle toisistaan sekä sopivalle kireydelle ja sitten vaan suihkitaan neulalla vihkojen keskeltä bindinarun vierestä ulos, ympäri, takaisin sisään ja seuraavaan bindiin. Päissä tehtiin tavallinen ommel ja lukituspisto ja seuraavaan vihkoon.
(Vihko koostuu yleensä 4-6 taitetusta arkista, raamatuissa saattaa olla enemmänkin, sillä paperi on yleensä ohuempaa eikä näin ollen muodosta liian paksuja klunsseja selkään jos ommeltu isommalla arkkimäärällä).
Siinä se on, yksi bindi poseeraa! |
Sitten hapsuteltiin bindinarujen päitä, liimattiin selkää eläinliimalla, liimattiin selkään harsoa, valmisteltiin kansipahvit, ohennettiin nahkaa selkään ja kulmiin, tehtiin nahkakulmat valmiiksi, etsittiin sopivaa ylivetopaperia kansiin, kuivateltiin ja prässäiltiin ja hakattiin vasaralla, sitä kutsutaan muuten hienosti "taipeen lyömiseksi".
(Taipeen lyöminen on taas niin "oma tieteenalansa", että siitä voi tehdä kokonaan oman blogipäivityksen joskus, lisää tavaraa korvan taakse.)
Toimenpiteitä oli varmaankin paljon muitakin, kun nyt äkkiseltään muistelen. Kuviakin on rutkasti lisää. Ja kuten postauksen otsikko antaa ymmärtää, on tämä teksti osa 1, joten tähän kohtaan tulee ärsyttävä cliffhanger ja jäätte mielenkiinnolla (ehkä?) odottamaan miten tarina jatkui.
Sen verran vielä, että tein tuon kyseisen opuksen viime keväänä työharjoittelussani Kansallisarkiston konservoinnissa. Tai no, tuon sitomisen tein elokuussa kesälomien lopussa, kun en kaikilta kiireiltäni tuota ehtinyt työharjotteluaikana tehdä valmiiksi. Sivujen pesut, paikkaukset ja prässäykset ja järjestelyt oli keväällä valmiit, elokuussa tein sitten loput.
Ja vielä yksi juttu ihan muusta. Kuka hiivatti on muuten keksinyt sen julkisten tilojen vessapaperitelineen missä se paperi nyitään yksittäisinä ryppyisinä arkkeina keskeltä sitä tellinkiä. Ärsyttävää sanoisin. Ei minulla muuta tällä kertaa.
Kollaasista hei ja kiitos linkkaamisesta (joka toimi toisinkin päin ja löysin tieni tänne blogiin).
VastaaPoistaTäytyypä seurailla paperikonservoinnin ihmeellistä maailmaa, ja konservointihan on ehdottomasti ratkiriemukasta puuhaa :)
Vassokuu, toivottavasti keikkaa pukkaa tätä kautta, jos joku muukin joskus löytää mua lukemaan =)
VastaaPoistaKunhan saan aikaiseksi jotain hakusanoja tms laittaa, niin joku voi löytääkin!
Konservointi nimenomaan on juuri ratkiriemukasta, niin riemukasta, että voi mennä välillä myöhäänkin hommissa =D