Noniin, palataanpa aiheeseen Nekrologi

The old material is needed to get off.

Nekrologissa päästiin viimeksi siihen pisteeseen, että kansiosan
selkäruotoa pitää hieman siistiä.

Kuten kuvasta näkyy, niin tuossa selkätukikankaassahan ne on nyt ne vihkojen uloimpien arkkien puuttuvat keskitaitteet. Tukikangas on ollut eläinliimalla selkään liimattuna.

Eläinliima on kuivuttuaan kovaa, mikä toisaalta on hyvä kirjan selässä, se tekee siitä tukevan, mutta toisaalta se vie kokonaan jouston paperilta ja pikkuhiljaa sitten käypi niin, että se paperi ei kestä jännitystä.

Eläinliima on siitä kiva, että sen saa pois lämmöllä tai kosteudella. . NEläinliima on siitäkin "kiva", että se tuppaa sitten haiskahtamaan kunsitä kostuttaa tai lämmittää, tosin itse olen niin tottunut kaikenmaailman raatojen hajuun tuolta muinaistekniikan puolelta, joten ei haittaa.

Tuo kangas ei ole kiinni varsinaisessa kansiosan selkäruodossa, joten työnsin sinne väliin kapeita imupaperin suikaleita ja imupaperin ja kankaan väliin Hollytex-polyesteriharsoa (mainittu ainakin edellisessä postauksessa). Tämä siksi, ettei kosteutta menisi tuon kankaan läpi selkäkovikkeeseen joka on pahvia.

Water and scraping was the method.

Otin siveltimen, vettä ja lempityökaluni, hammaslääkärin työkalun. Sivelin vettä ohuelti muutamia kertoja poistettavalle alueelle, annoin hetken kostua ja sitten rapsutin hammaslääkärin työkalulla paperia ja liimaa pois. Tai no rapsuttaa on väärä sana, sillä se kostea paleri ja liima lähtee möhjänä pois. Yleensä vaati kaksi tai kolme kosteus ja rapsutuskäsittelyä samaan kohtaan. Siltikin liimaa väkisin jää kankaaseen, mutta se ei haittaa kunhan suurin osa on pois.

Ja tältä se sitten näyttää poiston jälkeen, tummempana näkyy kohdat jotka ovat vielä kosteita.

Kangas oli osin poikki ja ratkennut sieltä täältä, joten päälle liimattiin metyyliselluloosalla paksu japaninpaperisuikale, siihen päälle hollytex, imupaperi ja paino. Hiekkapussipainojen avulla kangas-japaninpaperiyhdistelmästä tulee hieman kourumainen, jotta se sitten vastaa sitä nidoksen hieman pyöristettyä selkää.

Sitten olisi aika vihkojen yhdistämisen, eli kirjan sitomisen takaisin kasaan. Se oli sidottu nauhoille ja nauhoille se pitää sidottaman myös nyt. Kirjaa varten oli jo hankittuna juuri samanlaista nauhaa, 20 mm leveää. Langaksi valitsin lähes samanpaksuisen pellavalangan kuin alkuperäinen ommellankakin.

Ompelu ei ole mitenkään erikoisen monimutkainen tässä rakenteessa. Otetaan viimeinen vihko ja nakataan se selälleen, sitten mennään vanhoja reikiä seuraten. Ensin reunasta sisään, jätetään lankaa hännäksi, seuraavasta ulos ja seuraavasta taas sisään ja tähän väliin tulee nauha. Poukkoillaan sisään ja ulos kunnes 3 nauhaa on paikoillaan ja tullaan toisesta päästä viimeisestä reiästä ulos. Sitten otetaan seuraava vihko ja reunasta sisään. Kun taas päästään toiseen päähän, lukitaan pisto sitomalla se jätetty häntä ja ommellanka yhteen. Otetaan kolmas vihko ja poukkoillaan taas toiseen päähän. Täällä sitten lukitaan pisto niin, että pujotetaan neula kahden ensimmäisen vihon välistä, koukataan langan ympäri ja pujotetaan neula lenkin läpi ja kiristetään (helppoa eikö!). Ja on muuten koko ajan muistettava, että se lanka kulkee sopivalla kireydellä kaikkien vihkojen läpi!

Basic sewing starting from lower right and around the bands to the other end and back again. Must remember to do lockstich in every end of the quire. Usually need more thread and then just continue with new one until needed to take another again.

Kuvassa on viimeisen eli ensimmäisen vihon ompelu menossa. Ompeleet kulkevat muutaman millin päästä nauhojen reunoista. Tämä siksi, että kun nidos kiinnitetään kansiin (ei tosin tässä konservointitapauksessa jossa se menee vanhoihin omiin kansiin joihin kajotaan mahdollisimman vähän) nauhojen pitää hiukan liikkua tuolla selässä jotta saadaan napakasti kiristettyä.

After binding the back is glued, here with methylcellulose (mc), because it does not wet the paper too much and that is for avoiding dirt removal lines. After plain glue a thick japan paper has been glued (mc) between the bands and the both ends.

Seuraavaksi selkä liimataan. Tässä tapauksessa se tehtiin sillä metyyliselluloosalla, muistattehan, että se kastelee vähemmän kuin tärkkelys. Ja sen jälkeen liimattiin vielä paksua japaninpaperia muualle paitsi nauhojen päälle. Tosin tajusin vasta myöhemmin, että tässä kun nauhoilla ei kiristetä kanteen, olisi voinut liimata suoraan nauhoillekin. Annetaan kuivua rauhassa ennen kun yhdistetään kansiin.

Tässä tuo nidos on taipeenlyöntipuristimessa, selkä hakeutuu sopivasti alkuperäiseen muotoonsa, siihen johon se joskus 1800-1900 taitteessa on pyöristetty. Paperilla on muisti ja pitkä muisti onkin. Jokainen tietää sen rullattuaan joskus minkä tahansa paperin ja koitettuaan saada sen suoraksi taas.

The covers are waiting for the re-binded book.

Tässä kuvassa on nyt sitten ommeltu nidos ja kannet joiden selässä näkyykin tuo liimattu japaninpaperi ruskean kankaan sijaan.

Nauhat leikataan noin 5 millin pituisiksi vihkojen reunoista, sillä tämän kirjan kohdalla ei olla kansien etulehteä raotettu irti kannesta. Yleensä siinä käy nimittäin niin, että se tuppaa repeämään tai ainakin pullistumaan ja aiheuttaa sitten esteettisiä muutoksia. Tämän kirjan kohdalla niitä pyritään välttämään. Raotin ainoastaan tuota mustaa saranakangasta, ja koitan ujuttaa nuo nauhanpätkät sen alle. Liimasin myös tuohon nidoksessa näkyvään saranakankaan reunaan japaninpaperisuirut, jotka ovat myös sen noin 5mm yli saranan.

Ne olisi tarkoitus ujuttaa sitten kannen saranan alle kunhan niteen selkä on liimattu kannen selkäosaan.

Siihen käytin metyyliselluloosaa johon on hieman lisätty PVA:ta (kirjansidontaliima) pitävyyden takia. PVA ei ole poistettavissa (yksi konservoinnin kultaisia periaatteita joista aina silloin tällöin joutuu myös luopumaan), MUTTA se tulee sivellyksi ainoastaan kohtiin joissa on uutta materiaalia. Eli kannen selkäruodon japaninpaperi ja niteen selän joko japaninpaperi tai nauha. Ja nämä japaninpaperit ja nauhat ovat poistettavissa alkuperäisestä materiaalista esim. kosteuden avulla.

Sivelin siis tuon liisteri-liimasekoituksen, asetin kirjan kansiinsa ja sen jälkeen kikkailin sellaisen asemoinnin, että osat ottavat yhteen ja pysyvät tiukasti yhdessä kuivumisen ajan. Käytin tuota jo edellämainittua taipeenlyöntipuristinta. Tuuppasin niteen oikein tiukasti kannen selkää vasten ja sitten laitoin koko paketin taipeenlyöntipuristimeen pitämään osat paikoillaan. Lopuksi laitoin vielä selän päälle hiekkapussipainot.

Attaching the binding to covers and planting the short bands and japan paper.

Tässä sitten ujuttelen seuraavana päivänä nauhoja ja japaninpaperia saranan alle. Ja tietenkin suuresti rakastamani hammaslääkärin työväline on paras kaverini tässä vaiheessa. Ja myös pinsetit ja pari spaattelia ja oisin toivonut myös toista käsiparia ja vähän kaikkea muutakin, mutta sain ne aika hyvin asemoitua paikoilleen.

Sitten kannet kiinni, paitsi että väliin tietenkin hollytex ja imupaperisandwich imemään kosteus pois. Sitten kannet kiinni ja hiekkapussipainot vielä päälle ja taas odotellaan seuraavaan vaiheeseen.

Here is now the ready hinge after attaching the book.

 Ja tässä nyt sitten liimattuna etukannen sarana. Koska ohjaajani ei ole ollut maanantain jälkeen paikalla, ja silloinkin vain piipahti, olen edennyt tässä ihan omaa vauhtia ja omine päätöksineni.

Huomenna kuitenkin on ohjaaja paikalla ja keskustelemme siitä onko tuo saranaosa riittävän "siisti" vai laitetaanko siihen vielä musta paikka päälle.

Rakoahan väkisinkin jää, koska kannet olivat revenneet irti ja saranakankaasta oli lähtenyt kuituja.

It is open and working! Now in the monastery can be read their deads every day!

Ja tässä vielä kirja kasassa ja avonaisena.

Itse hieman epäilen tämän konservoinnin kestävyyttä, sillä kyseinen kirja on käyttökapistus ja käyttökapistus siinä mielessä, että se avataan joka päivä ja joka päivä luetaan sen päivän ammoin kuolleet.

Olen ilmaissut kantani kestävyyden osalta heti alusta lähtien ja kirjan omistajataholle on kuulema myös tehty selväksi, että tämä ei tule olemaan kovin kestävä rakenne.

Nyt voi tietenkin kysyä, että miksi näin sitten tehtiin ja se onkin hyvä kysymys joka itseäniki riivaa jatkuvasti, nimittäin missä menee kirjakonservoinnin ja korjauksen ero... siis, että jos olisi tehty perusteellisempi korjaus, joka olisi kestävämpi ja oisi ehkä hieman aiheuttanut esteettistä muutosta mm. etulehtiin, niin eikö se sitten enää olisi konservointia?

Tästä aiheesta voisi keskustella tuntikausia ja kirjoittaa kirjasarjan, mutta sen sijaan tyydyn tekemään aiheesta laajennetun esseen tahi tutkielman jossain vaiheessa, kunhan saan lisää oppia kirjakonservoinnin maailmassa. Laajennetulla esseellä tarkoitan sitä, että helmikuussa koulutehtävänä palautin raakile-esseen, tahi tutkielman aiheesta ja se jäi erittäin keskeneräiseksi, sillä oikeastaan vasta tehtävän palautuspäivänä tajusin mistä minun oikeasti pitäisi se tehtävä kirjoittaa. Ja aion palata tähän aiheeseen ja saada jotain päätelmiäkin aikaiseksi.

Tulette varmastikin kuulemaan lisää aiheesta.

Tutkimuksia ja nekrologiaa

Nyt on kolmas viikko työharjoittelua menossa ja lienee aika raottaa verhoa tuohon itse konservoinnin puolelle.

Työn alla on useita projekteja, joista osa on, tällä hetkellä, puhtaasti tutkimusprojekteja. On selvitettävä etyleenioksidin käyttöä kirjojen puhdistuksessa mm. homeesta. Etyleenioksidi on ominaisuuksiltaan pienorganismeja tappava ja sitä on käytetty suuressakin mittakaavassa. Sen käyttö kiellettiin 2006 (ainakin konservointitarkoituksessa) ja vapautuu taas kuluvan vuoden syyskuussa konservoinnin tutkimuskäyttöön. En ole ihan vielä saanut selvyyttä siihen mitä minun pitäisi aineistoista tutkia, varsinkin kun ohjaajani Dr. Patricia Engel on mm. itse luennoinnut aiheesta. Mutta toisaalta asia oli minulle uusi, varsinkin kun sen käyttö on ollut kiellettyä oman konservointiopiskeluni aikana.

Toinen tutkimusprojekti koskee mikro-organismeja, eli toisaalta sitä mistä etyleenioksidilla halutaan eroon. Pitää selvittää eri mikro-organismien sähköisiä varauksia ja olen myös tehnyt paperi dippauksia erilaisiin nesteisiin ja zoomaillut mikroskoopilla liuskojen kuivuttua jotta onko pintaan muodostunut kiteitä.

Kolmas on nahan kutistumislämpötilan mittaaminen. Tässä testissä rapsutetaan tutkittavasta nahasta kuituja lasille, tutkaillaan mikroskoopin läpi kuivana, sitten laitetaan vettä ja objektilasi päälle ja lasi tuupataan pieneen aparaattiin jonka lämpötilaa isompi aparaatti nostaa hiljalleen. Samalla tarkkaillaan tietokoneen ruudulta mikroskoopin kameran lähettämää kuvaa ja kun kuidut alkaa nytkähdellä kutistuminen alkaa. Sitten kirjataan ylös lämpötilat monessa eri vaiheessa. Silloin kun yksittäiset kuidun osat nytkähtelee yksi kerrallaan peräjälkeen, silloin kun monta kuitua nytkii yhtäaikaa, sitten kun alkaa vauhti hidastua ja viimeiseksi siinä vaiheessa kun lasille alkaa joko muodostua ilmakuplia tai kun lämpö on haihduttanut veden.

Niin ja miksi haluamme tietää nahan kutistumislämpötilan? No siksi, että mitä korkeampi, sen paremmassa kunnossa, näin niinkuin pikaisesti selitettynä. Erilaisilla parkituksilla ja nahoilla on eri kutistumislämpötiloja.

Überdyyber hi tech mikroscope with camera and heating unit.

Vasemmalla siis itse mikroskooppi, joka on muuten täysi sähköisesti toimiva ja jossa korkeuksia ja tarkkuutta säädetään joystickillä (keskivaiheilla tuo pieni jossa violetihko näyttö) ja valotehoa mikroskoopin takana olevalla laitteella nappia painamalla.
Mielestäni nämä molemmat ominaisuudet eivät ole mitenkään niin übermahtavat. Ensinnäkin himmeimmän valon kun koittaa saada sitä hiivatin nappia painelemalla niin useimmin se koko valo sammuu, kuin että saa sen himmeän. Ja miksi himmeä, siksi, että kamera ei osaa ottaa kuvaa jos on yhtään enempää valoa, koska sille on liikaa valoa.
No tuo korkeuden säätö nyt menee aika sutjakkaasti joystickillä, mutta tarkkuden säätö taas ei, vaikka siinä onkin ns. kaksivaiheinen säätötapa, silti tuntuu jotenkin luontevammalta säätää käsin jostain skoopin kyljessä olevasta kiekosta hitaasti kääntäen.
Tuo pieni loota tuossa skoopin tasolla (joystickin vasemmalla) on se loota johon se lasilevy jossa on niitä kuituja, tuupataan. Läppärin alla on sitten se lämmitystä ohjaava kapistus. Aika iso siihen hommaan, mutta ehkä siinä on muitakin hienoja toimintoja.
Ja tietsikan näytöllä näkyykin musta ruutu, tuohon kuva sitten ilmestyy kun kaikki on kohdallaan, sitten vaan napsimaan ja tallettamaan haluamiansa kuvia.

No ehkä jotain muutakin kuin vain tutkimusta, joka käsittää joko tietokoneella tai mikroskoopilla kökkimistä.

Kirjoja, niitä piisaa, olen nyt purkanut, paikannut ja sitonut uudelleen erään luostarin nekrologin. Normisettiä, sidos rikki, langat repsottaa, sivut sinkoilee ja niissä on repeämiä ja kaiken kukkuraksi kannetkin putoaa. 

Oh no, it is broken! The back is loose and the bindingthreads are worn out.

Tässäpä hieman osviittaa aiheesta. Varsinainen nide on täysin irti kansista, etulehtien saranat ovat revenneet (tuo musta suikale kun näkyy tuossa vasemmalla kannen reunassa) ja sidontalangatkin repsottaa. Teos on nauhoille sidottu ja kaikki kolme olivat poikki etu- ja takakannen puolelta.

The outer ark of a at least half of the quires was torned apart.

 
Perusongelmia oli mm. useissa vihoissa uloimman arkin täydellinen katkeaminen taitoskohdastaan. Nämä pitää sitten yhdistää toisiinsa ja myös niin, että arkin koko ei muutu, eli ne pitää saada juuri oikealle etäisyydelle toisistaan, mikä on vaikea päätellä tuosta, kun paperia selvästi myös puuttuu keskeltä.
Monissa arkeissa oli myös osittaista repeämää enimmäkseen arkkitaitteen alareunassa ja useimmissa, ellei lähes kaikissa, on taitteessa repeämää myös ommelreiän kohdalla kun ommellanka on vetänyt arkkia auki viimeistään siinä vaiheessa kun teos on alkanut kulumaan enemmän ja nide on päässyt liikkumaan kansissaan.

Basic problems in the pages that are loose in broken bindings.

Sidoksen hajoaminen ja sivujen irtoaminen aiheuttaa tietenin myös sivujen reunoihin vaurioita. Toki näitä voi syntyä myös silloin kun sidos on ehjä, mutta enemmässä määrin sivujen ollessa irrallaan tai löysänä. Kirjan kansien tehtävä kun on suojata sivuja.

Attachin the patch, which is 3,5grams japan paper. Breath and loose the patch.

 Ja tässä sitten pikku kätöseni laittavat ohuen ohutta (3,5g) japaninpaperia metyyliselluloosalla repeämien päälle paikaksi. Käytössä on aivan mahtava sivellin Museoiden hankintakeskuksesta, jossa toisessa päässä siis sivellin ja toisessa ikäänkuin taittoluu. Ensin sutaiset hieman liisteriä, sitten asetat paikkamateriaalin ja samalla pyöräytät siveltimen ympäri kädessäsi ja avot! taittoluu on läsnä ja sillä on kiva silotella paikka sitten tasaiseksi.

Setting the upper ark for mending with help of intact page under it.

Ja kun mainitsin, että täysin revenneiden arkinpuolikkaiden asemoiminen ei ole helppoa, niin apu on lähellä. Yhdistettävien puolikkaiden alla on läpikuultava polyesteriharsokangas ja sen alla on ehjä arkki. Keskellä näkyvä valkoinen suikale on imupaperia, ja sekin on harson alla. Sitten asemoidaan puolikkaat alemman arkin mukaan, asetetaan painoja päälle, että puolikkaat pysyvät paikoillaan, levitetään liima-aine (se metyyliselluloosa) ja asetetaan paikkamateriaali (se 3,5g). Tässä tilanteessa kun puolikkaat täysin irti, laitoin kaksi kerrosta japaninpaperia. Tuo imupaperin suikale tuossa alla sekä suojaa alempaa arkkia liimalta, että imee liian kosteuden ylemmästä arkista.
Paikat laitettiin vähän kastelevalla metyyliselluloosalla, eikä esimerkiksi vehnätärkkelysliisterillä, sen vuoksia, että kirjan sivuja ei voida pestä käyttettyjen erilaisten musteiden takia. Ja mitä se nyt haittaa jos ei pestä? Ei sen kummempaa kuin, että kosteus paperissa aiheuttaa lian siirtymistä ja sitten olisi likarantuja paikka-alueiden ympärillä.

Worn out corners were fixed with alcohol, animal glue and pressing under weigth.

Kansipahvien kulmat olivat kuluneet oikein urakalla. Päällystysmateriaali oli kulunut kokonaan pois ja pahvi oli palstoittunut.
Kulmiin tiputeltiin siveltimellä alkoholia ja sitten toisella siveltimellä ohutta eläinliimaa. Tämän jälkeen kulmien päälle laitettiin painot. Kerrokset liimaantuivat taas yhteen ja painon avulla myös käyristynyt kulma suoristui.
Mutta miksi ihmeessä sinne nyt alkoholia tiputeltiin? Ihan vaan siitä syystä, että se ikäänkuin avaa tien eläinliimalle ujuttautua joka paikkaan, eli se tavallaan rikkoo pintajännitystä, jos se on helpommin ymmärrettävä selitys.

Mutta nyt on tullut kovasti paljon tekstiä taas, joten sulatelkaa tähän asti ja seuraavassa postauksessa sitten lisää, varsinkin kun nyt loppuviikosta kirja on valmis ja saa napsittua sitten valmiista kuvia.

Grüß Gott

Täällä sitä nyt ollaan, Itävallassa, Hornissa, alle 6500 asukkaan kaupungissa. Asuntoni käsittää kaksi huonetta talossa jossa on 8 asuntoa, 4 per kerros. Kerroksissa yhteiset keittiö, wc ja kylpyhuone. Kellarissa pyykkikone ja oleskeluhuone jossa mm. kahvi/kaakaoautomaatti, 50 senttiä kuppi. Tämä on vähän niinkuin yksityinen Hoas, sillä mm. huoneen seinässä on puulista johon ainoastaan saa kiinnittää julisteita.

Kuten kaikki, ainakin kotimaiset, lukijani tietävät, jotakuinkin tältä näytti lähtöpäivän aamu (3.3.) Helsingin lentokentällä noin klo 7.30.

The morning I left at Helsinki airport 3.3.2013 at 7.30 o'clock

Lennolla oli mukana Myanmarin delegaatio, siksi meidät vietiin lentokenttäbussilla johonkin aivan toiseen päähän kenttää, jossa poliisit odotteli ja rakennuksen seinässä luki VIP Presidentti. Olin viimeinen koneen portaille noussut bussin porukasta ja katselin kun paikalle kyörättiin punaista mattoa.

Lento ei kauaa kestänyt, mutta olimme myöhässä sillä Myanmarilaisten (noin 40) pakkautuminen koneeseen vei hiukan aikaa, samoin poistuminen, sillä vaikka kuulutettiin, että Myanmarilaiset poistuvat etuovesta (90% heistä olivat koneen takaosassa) ja muut sitten takaovesta, niin joku urpo ihan vieressäni päätti seistä siinä koneen käytävällä koko sen ajan kun em. Myanmarilaiset kävelivät koneen halki matkalaukkuineen, isoine videokameroineen jne...

Mutta lopulta pääsimme mekin ulos, odottamaan myöhässä olevia matkalaukkuja. Tässä vaiheessa aloin tajuamaan, etten ehkä mitenkään tule ehtimään Horniin klo 14.00 jolloin olin sopinut tapaavani vuokraisännän talon edustalla. Tämä tunne vahvistui siinä vaiheessa kun ostin asemalta junalipun ja minulle tulostettiin lista vaihtopysäkeistä ja paperin lopussa luki, että junamatka (noin 90 km) kestää 2 tuntia 50 minuuttia, joka oli vähintään tunnin kauemmin, kuin olin itse ennen lähtöä katsonut paikallisen rautatieyhtiön sivuilta. Ja tietenkään en mistään papereistani löytänyt vuokraisännän puhelinnumeroa. Tekstiviesteilin sitten Mirkalle, serkulleni, jotta voisiko internetistä etsiä numeron. Lopulta oikea numero löytyi ja tankerosaksankielinen viesti, jossa ilmoitin olevani juna-asemalla klo 14, voisimmeko siellä tavata, lähti vuokraisännälle. Kun vastaus, Ist Ok, saapui pystyin jo hiukan nauttimaan junamatkasta ja rennommin ruksimaan välipysäkkejä jotta löytäisin oikeat vaihtoasemat.

Horn railwaystation, the first thing I see while waiting the train 

to stop

 Ja vihdoin kaikkien vaihtojen ja yhdellä kiskoparilla suuntaansa matkaamisen jälkeen tämä näky odotti minua kun siirryin junan eteiseen odottamaan junan pysähtymistä. Ensimmäisenä mieleen tuli lännenelokuvissa olevat preerioiden postivaunuasemat. Juna itse oli myös vain yhden vaunun mittainen ja mikälie voimanlähteenä.

Myöhemmin ensimmäisellä viikolla matkustin lisää junalla, yksi kiskopari suuntaansa jälleen ja vain yhden vaunun mittainen. Ja yhtä hauskan näköisiä paikkoja matkan varrella.

The house I will be living the next three months.

 Ja tässä talo jossa on kotini 31.5 asti. Nuo korkeat ikkunat ovat kesähuoneeni ikkunat ja tuon huoneen takana on vielä toinen huone. Ja huoneistani pääsee sitten suoraan keittiöön. Se ei välttämättä ole niin kiva asia, sillä kaikkien kokkailut tapahtuu minun oveni takana. Onneksi tällä hetkellä samassa kerroksessa asuu vain yksi henkilö lisäkseni. Joka tosin alkaa aamiaiskokkailunsa joskus heti kuuden jälkeen, mutta on onneksi hiljaista sorttia.

Kunsthaus Horn, far left the door to my workplace

 Työharjoittelupaikalle on noin 20 minuutin rento kävelymatka. Kunsthaus Horn sijaitsee aivan keskustassa ja no, keskusta täällä ei ole järin koolla pilattu. Mikä ei kyllä lainkaan haittaa. Oikea puoli, nuo holvikaarikerrokset, on 1500-luvulta, kuulunut osaksi paikalliseen linnaan (jossa en ole vielä käynyt) ja muu osa on barokin ajalta. Kunsthaus Hornissa on mm. majoitusta ja ruokaravintola, josta en tiedä onko se sama ravintola missä tulee olemaan jokin jazz-keikka kuun loppupuolella. Ja jos rakennuksen nimi on Kunsthaus, siellä tapahtunee kaikenlaista muutakin, taiteeseen liittyvää. http://kunsthaus-horn.at/pages/ueber-uns.php?lang=EN

The room where I work at this moment the most of the time.

Sain heti alkuun työn alle nekrologin 1800 luvulta ja työhuoneeksi kuvan huoneen jossa aloitan aamusin avaamalla noin kolmemetriset ikkunaluukut, tai ainakin ne näyttävät kolmemetrisiltä.
Meillä on työskentelyyn käytössä kuivahuone, märkähuone, pieni puutyöhuone, pieni metalliverstas, tuo kyseinen huone jota laboratorioksi sanotaan sekä vielä yksi iso huone jossa tällä hetkellä kirjasto, tai no kuitenkin alan kirjallisuutta. Niin ja Dr. Patricia Engelin toimisto. Jossa myös vapaaehtoinen Frau Pöll työskentelee torstaisin hallinnollisten asioiden parissa Dr. Engelin apuna.

Ensimmäisellä viikolla kävimme myös pormestarin pakeilla, koska pormestari on koko työharjoitteluorganisaationi pomo. Ei sitä kovin usein käydä pormestarin luona istuskelemassa kun aloittaa työharjoittelun. Valitettavasti pormestarista en ottanut valokuvaa, mutta kiinnostuneet voivat googlata Jürgen Maierin.

Suurin osa paikallisista tervehtii jatkuvalla syötöllä, vaikkakin punainen partani ja punaruudulliset lökäpöksyt ja arvatenkin myös nenäkoru on herättänyt hieman huomiota.

By the old city wall

Varsinaisesta työstä kerron sitten seuraavassa postauksessani, toivottavasti pian. Sillä eipä täällä iltaisin niin kovasti puuhaa ole. Jonkin verran tulee kuitenkin tehtyä tutkimustyötä projekteja varten.

Perjantaina olisi tosin ollut mahdollista mennä elokuviin katsomaan Richard Gereä dupattuna tai paikalliseen ravintolaan, jossa oli Metal Night.... no en kuitenkaan mennyt.

Ai niin, täällä on siis kevät, aurinkoista, plussan puolella mennään, vaikkakin tulevalle viikolle lupailtiin takatalvea, mutta viikonlopun lumisateet ovat olleet enemmänkin öisiä vesisateita.
Hiukan huvittaa kun väki kulkee toppatakeissa pipo syvällä korvilla ja itse huitelen hupparissa, koska muuten on kuuma.